Konserttifiilistelyä

Pakko vielä fiilistellä eilisillan Mumford & Sons konserttia! Tähän bändiin nimittäin kulminoituu aika lailla koko vaihtolukukauteni täällä Uudessa-Seelannissa. Eilen siis ajettiin Christchurchiin noin 5 tuntia suuntaansa vain ja ainoastaan kyseisen bändin takia, mutta kyllähän se oli sen arvoistakin ja tietysti ainut oikea tapa päättää tämä vaihtolukukausi. Yliopisto on täällä nimittäin periaatteessa päättynyt ja kesäloma alkanut. Itse lähden reissuun maanantaina, joten saa nähdä mitä kääpiöitä ja velhoja tämä maa vielä tuokaan tielleni.

Kesäloman kunniaksi on hyvä jammailla:
Katso Mumford & Sons - The Cave YouTubessa

Jätskiä!

Täällä on helle! Tai no oli ainakin muutaman päivän. Joten mikä onkaan parempaa kuin viettää päivä Otago Peninsulalla merileijonien, hylkeiden ja albatrossien seurassa ja päättää kierros lähikaupan jäätelöhyllylle. Täällä jäätelö on nimittäin aivan naurettavan halpaa. Tämä "yksi pallo" maksaa vain 2,80 dollaria eli n 1,80 euroa! Hellepäivinä ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin suunnata jätskiostoksille ja nauttia päivän viimeisistä auringonsäteistä puiston reunalla rugbyn pelaajia seuraillen :)

Kuten kuvasta ehkä jo huomaakin, olen vihdoinkin siirtynyt älypuhelimien ja erityisesti instagramin ihmeelliseen maailmaan. Instagramista minut siis löytää nykyään nimellä heipai.

Cheers!

Rugby-huumaa

Uusi-Seelanti - tuo rugbyn luvattu maa. Vihdoin tähänkin uusi-seelantilaisen kulttuurin osa-alueeseen on tullut paremmin tutustuttua. Tai lähinnä joutunut pakostakin tutustumaan, jotta pysyisi edes vähän kiivien ajatusmaailman perässä. Täällä joutuu siis väkisinkin rugby-kulttuurin vaikutuksen alaiseksi, ja olenkin nyt joutunut hieman skarpaamaan ja opettelemaan rugbyn sääntöjä. Tosin jos aussifutiksen kiemuratkin on joskus opittu, niin tämähän on ihan helppo nakki. Kentän päädyistäkään ei löydy kuin yksi H-mallinen "maali" kun taas aussifutiksessa potkitaan käytännössä kolmeen pylväikköön. 

Täällä Dunedinissa rygby-mania kulminoitui eilen All Blacksien peliin. Jos joku ei vielä ole tietoinen, All Blacksit ovat Uuden-Seelannin rugby (union)-joukkue ja kansallisen ylpeyden aihe. Kuten Suomessa jääkiekkoiljat ja Norjassa hiihtäjät, täällä lööpit täyttävät rugby-poikien toilailut, naisseikkailut ja perhepotretit. Viime vuosina joukkue on melko suvereenisti hallinnut kansainvälistä liigaa, vaikka viime vuoden Rugby World Cup-finaalissa joukkeen meinasikin käydä köpelösti Ranskaa vastaan. Joka tapauksessa, eilen All Blacksit pelasivat Etelä-Afrikkaa (aka "Springboks") vastaan täällä meidän pikku Dunedinissa. Kaupunkihan meni luonnollisesti täysin villiksi. Stadion, jossa peli pelattiin sijaitsee vain noin 800 metrin päästä meiltä kotoa, joten voi kuvitella, mikä oli meno meidän suunnalla ennen pelin alkua ja sen jälkeen! Liput oli loppuunmyyty jo aikoja sitten ja pubit pulloillaan kannattajia. Illan päätteksi keskustan kuppiloissa oli tietysti megabileet voitonjuhlineen ja joka paikka täysin tukossa. Melko siivosti nämä rugbyfanit kuitenkin näyttivät käyttäytyvän. Harmi vaan, että liput itse peliin olivat niin kalliit, että stadionille asti en itse päässyt, vaan päädyin katselemaan peliä pubista käsin. Ja mitä täälläkin eniten tietysti odotettiin, oli ennen peliä esitettävä "haka". Haka on maorien perinteinen tanssi, jonka sotatanssi-version All Blacksit ovat adoptoineet. Perinteisesti joukkue esittää tanssin vastustajilleen aina ennen pelin alkua, kuten maorisoturit aiemmin pelotellakseen vihollisiaan. Tanssiin liittyy perinteisesti samanaikainen koreografia, kielen ulos työntäminen ja irvistely. Tässä All Blacksien haka-tyylinäyte viime vuoden Rugby World Cupin loppuottelusta Ranskaa vastaan, ja kyllähän se saakin sydämen lyömään itse kullakin: 

Suoraan sanottuna itse peli oli kyllä hieman hidastempoinen, joten kyllä AFL vielä vie mielestäni voiton. Tosin eilen iltapäivällä pääsin minäkin vähän tähän rugby-rumbaan sisälle, ilmeisesti perinteisen "Nude Blacks"-ottelun myötä. Toisin sanoen meidän lähimmällä rugby-kentällä pojat pelasivat rugbya ilkosen alasti, takapuolessaan vain sponsorin leima: grabaseat.co.nz. No, asuvalinnasta en voi valittaa, joten ehkä tämä kokemus vielä muuttaa mielipiteeni rugbysta :D 

Näin meillä täällä kiivien valtakunnassa tänään.
-Heidi

Keväinen kampus

Kevät on vihdoinkin saapunut eteläiselle pallonpuoliskolle! Kun elokuu vaihtui syyskuuksi, lämpötilat pompsahtivat kerrasta kesäisiin lukemiin jopa täällä pallon eteläisessä nurkassa. Tämän seurauksena loputkin kiivit heittivät flipflopit jalkaan, tyttöset unohtivat hameensa kotiin ja kampus ryöpsähti kukkaloistoon. Myös The Telegraph rankkasi hiljattain Otagon yliopiston yhdeksi maailman kauneimmista yliopistoista, eikä suotta!

Yliopiston päärakennus ikonisine kellotorneineen

Commerce Building, jossa matkailuyksikkökin sijaitsee. Tästä rakennuksesta nyt ei saa kaunista kukkasillakaan, mutta yritetään. 

-Heidi

The Catlins

Apua, mihin tämä aika oikeen palaa? Miten voi olla, että jo pitkään odotettu mid-semester break ja Fidzin reissu ovat vain parin päivän päässä? Kuten arvata saattaa, Fidzin reissu ei kovasti harmita, vaan se, että en ole ehtinyt kirjoittaa oikeen mitään Uuden-Seelannin seikkailuistani. Materiaaliahan olisi vaikka muille jakaa, mutta kuka ehtisi naputella kaikki nämä seikkailut ylös?

Joten asiaan!

Muutama viikko sitten kävimme pyörähtämässä Catlinsin rannikolla, joka on vain parin tunnin ajomatkan päässä täältä Dunedinista, sijoittuen Balcluthan ja Invercargillin väliselle rannikkokaistaleelle. Vaikka jylhät rannikkomaisemat hallitsevat Catlinsin maisemaa, alue ei ole kuitenkaan pelkkää karua aaltojen raiskaamaa rannikkoa. Kauniit hiekkarannat houkuttelvat uimaan ja surffamaan (ei kyllä ihan vielä näillä lämpötiloilla!) ja sisämaassa odottaa Jurassic Park -tyylinen tiheä sademetsä vesiputouksineen. Ainiin, ja niitä lampaitahan täällä riittää!

Yllättäen lampaita!

Purakanui Falls 

Catlinsien rannikkoa

Lehmilläkin ihan jees maisemat

Surffaamaan!

Catlinsin rannikolta löytyy myös Uuden-Seelannin mantereen eteläisin piste Slope Point. Vielä etelämpää löytyy vielä kuitenkin Stewart Island, jonne toivottavasti vielä ehdin tämän reissun aikana. Näillä leveyspiireillä ollaan kuitenkin jo lähempänä etelänapaa kuin päiväntasaajaa - koto-Suomesta nyt puhumattakaan! Vaikka eipä sitä tällainen pieni pää osaa oikein vieläkään edes hahmottaa tai käsittää, kuinka kaukana täällä oikeasti ollaankaan. 

Nugget Point majakkoineen on myös tunnettu nähtävyys Catlinsin alueella. Majakka on vieläkin käytössä, mikä on mainio juttu, sillä juurikin tältä merialuelta löytyy jo tarpeeksi uponneita laivanhylkyjä. Antarktikselta puhaltava tuuli voi nimittäin nostaa tuulet välillä hurjiin lukemiin.

Täällä on nyt ensimmäistä kertaa alkanut harmittaa, että en omista (vieläkään) järkkäriä. Panasonicin Lumix pärjää enemmän kuin hyvin maisemakuvauksessa laajakuvalinssillään, mutta zoomit ja tarkkudet ei ihan riitä pingviinejä kuvaillessa. Onneksi kuva vaappuvasta pingviinikolmikosta on sentään tarkentunut omalle verkkokalvolle, ja sitä suosittelen muillekin pingviinien ystäville :)
 
Nämä kuvassa näkyvät pingviinit ovat maailman uhanalaisimmiksi luokiteltuja keltasilmäpingviinejä. Maorin kielellä pingviinit tunnetaan nimellä hoiho, joka tarkoittaa 'äänen huutajaa' ja kyllä ne teräviä kirkaisuja saavatkin aikaiseksi. Mutta onhan ne söpöjäkin! Nämä pingut on bongattu Curio Bayssa, jossa asustaa melko suuri keltasilmäpingviinien yhteiskunta. Jos hoihoja tai muitakaan pingviinejä mielii nähdä, ajoituksen täytyy osua kohdalleen, sillä pingut palaavat pesilleen yleensä juuri ennen auringonlaskua. Saavuimme paikalle hieman neljän jälkeen iltapäivällä, ja siellähän ne jo kipuilivat rannoille ja juttelivat kirkuen toisilleen.

*Lits läts*

Pingviinien lisäksi Catlinsissa voi bongata suuret määrät muita lintulajeja (kertoisin, jos linnuista jotain tietäisin), hylkeitä, delfiinejä, merileijonia... Mekin onnistuimme näkemään hylkeen kalajahdissa ja eikös siihen tupsahtanut pari delfiiniäkin. Reissun päätteeksi vielä yksinäinen merileijonakin päätti tulla poseeraamaan auringonlaskuun.

Merileijonan ylväs poseeraus

Vaikka olin aikaisemmin kuullutkin, että Uusi-Seelanti on oikea luontomatkailijan aarreaitta, en vieläkään voi uskoa kuinka helppoa täällä on törmätä villiin luontoon. Varmasti se riippuu kohteestakin, sillä tämä eteläsaari on huomattavasti asuttamatompi kuin pohjoissaari, joten eläimillä on tilaa rellestää. Täällä Dunedinissakaan ei tarvitse ajaa kuin n. 20 minuuttia ja voi jo hengailla 15 merileijonan kanssa muuten tyhjällä hiekkarannalla. 

Ja nyt, lähden pakkaamaan bikineitä, sillä huomenna suunnaksi otetaan Fidzi ja kouluhommat piilotetaan sängyn alle viikoksi!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-heidi 

Opiskelurutiineista

Yli kuukausi on nyt vierähtänyt siitä, kun reissussa rähjääntyneenä myttynä tupsahdin Dunedinin lentokentälle. Vaikka Uusi-Seelanti onkin kulttuurillisesti melko samanlainen kuin mikä tahansa länsimaa, täälläkin on tietysti omat kiemuransa. Kylmyyteen, kieleen ja opiskelurytmiin tottuttelemiseen menikin siis yllättävän paljon aikaa ja kuukausi vierähti huomaamatta.

Nyt yliopiston kurssitkin ovat jo hyvässä vauhdissa, ja suoraan sanottuna paikallinen tahti hieman hirvittää. Enhän minä ole tottunut mitään opiskelemaan, saatika istumaan tuntitolkulla kirjastossa valomerkkiin asti! Täytyy nimittäin myöntää, että nämä Uuden-Seelannin opiskelumeiningit ovat hieman toista kun Norjan ryhmätyöt ja hotellivierailut. Tehtävää pukkaa toisensa perään, ja joku päivä varmaan peityn naavaan ja hämähäkinseitteihin tänne kirjaston peränurkkaan.

Onneksi täällä kirjastossa on sentään lämmin, joten ihan mielelläänhän täällä istuu. Opiskelijan elämä tässä yliopistossa/kaupungissa on tehty erittäin helpoksi ja mukavaksi. Jo pelkästään kampukselta löytyy seitsemän kirjastoa, joista voi sitten valita mieleisensä. Kirjastossa voit sitten valita haluatko nököttää koulupöydän ääressä, sohvalla tai vaikka Kymppitonni-tyylisessä kopissa. Itse olen löytänyt paikkani yliopiston pääkirjaston nurkasta isojen ikkunoiden ja patterien äärestä, sohvalta - tottakai. Matkailualan kirjatkin ovat tässä ihan lähistöllä, joten voin vaan käydä napsimasssa hyllystä haluamani teokset. Olenkin pyrkinyt siihen, että aamulla tulen kirjastoon kahdeksalta ja saan varattua parhaat paikat. Yhdeltätoista illalla vartijat sitten heittävät viimeistään ulos, mutta harvemmin täällä niin pitkää tulee kukuttua. Mukana on tietysti aina termari täynnä kahvia ja eväät, joten pärjään pidemmänkin ajan. Opiskeluni alkaa siis epäilyttävästi vaikuttaa jokapäiväiseltä piknikiltä kirjastoon.

Vaikka opiskelutahti onkin suhteellisen tiivis, ei se oikeastaan haittaa, sillä kurssit ovat sen verran kiinnostavia. Otagon yliopistossa matkailualan opinnot ovat selvästi tutkimuspainotteisimpia kuin mihin olen Norjassa, tai Suomen ammattikorkeassakaan, tottunut. Se tosin kyllä sopii minulle paremmin kuin hyvin. On nimittäin mielenkiintoista saada erilaisia näkökulmia käytännön ja teorian tasolta. Täällä painotetaan myös ympäristöä ja matkailua aivan toisella tasolla. Olen siis aivan täpinöissäni ja onnellinen siitä, että saan tehdä puoli vuotta kursseja sellaisista aihealueista, jotka todella kiinnostavat minua, ja vieläpä näin hyvätasoisessa yliopistossa! Harmi vaan, että en tehdi enempää kuin kolme kurssia, mutta onneksi niissäkin riittää pureskeltavaa: Entrepreneurship in Tourism, Destination Management Strategies ja Fieldwork (joka oikeastaan on tutkimusmenetelmäkurssi). Ja täytyyhän sitä vähän ehtiä reissaamaankin. Yksi pikkureissu on jo heitetty, mutta siitä lisää myöhempänä. Mutta onneksi lähialueellakin riittää nähtävää:

Aamulenkki Dunedinin kasvitieteellisessä puutarhassa

St Kildan ranta

Ainiin, ja mieltä lämmittää myös juuri tällä viikolla ostettu auto ja lentoliput Fidzille mid-semester breakille (syysloma), joka itse asiassa on jo kolmen viikon päästä!

-Heidi

Nau mai haere ki Aotearoa!

Nau mai haere ki Aaotearoa! Tervetuloa Uuteen-Seelantiin! Aotearoa on maorin kielen vastike Uudelle-Seelannille. Yleinen käännös sanalle on pitkän valkoisen pilven maa, jolta maa kieltämättä näyttääkin.  

Eteläsaaren lumisia vuorenhuippuja matkalla Dunediniin

Tällä hetkellä kirjoittelen täältä eteläsaaren toiseksi suurimmasta kaupungista ja Otagon maakunnan pääkaupungista Dunedinista! Ja toisin kuin ennen tänne tuloani luulin, kaupugin nimeä ei lausutakaan "dandin", vaan ennemminkin "daniidin", kiiviaksentilla höystettynä tietenkin. Kiiviaksenttiin yleensäkin on ollut hieman totuttelmista, vaikka tässä jo englantia luulikin osaavansa. Hämmentävintä on ehkä se, kuinka ee:t äännetään ennemminkin ii:nä. Hyvänä esimerkkinä eräs kaverini kirjautui sisään hostelliin ensimmäisenä päivänään Uudessa-Seelannissa ja kun reseptionisti kysyi, että "Do you want to check-in [chik-in]?, tyttö ajatteli, että miksiköhän tässä nyt kysellään, haluaako hän kanaa.

Aksentin lisäksi totuttelemista on ollut tähän aikaisemminkin mainittuun kylmyyteen, mutta nyt olen käynyt kirppiksiltä (joita täällä kyllä riittää!) hamstraamassa kasan merinovillaisia vaatteita, joten eiköhän tässä pärjäillä kevääseen asti. Asuntomme on myös hyvä esimerkki sanonnasta "moni kakku päältä kaunis", sillä talo itsessäänhän on melko söpö. Sääli ettei se lisää yhtään lämpöä sisätiloihin.

Oma koti kulla kallis

Tällä viikolla alkoivat myös luennot. Monelta muulta opiskelijalta olen kuullut, että varsinkin ykköstason kurssit ovat valtavia massaluentoja. Esimerkiksi Maori Society on 750 oppilaan kurssi! Luennot ovat kuitenkin jaettu kolmeen eri sessioon. Mutta onnea vaan sillekin opettajalle, joka tämän kurssin kokeita korjailee! Omat kokemukseni ovat taas päinvastaisia. Teen kevään aikana kolme kurssia, ja jokaisella niistä meitä on kuusi opiskelijaa! Saadaan siis varmasti mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi ja olokaan ei oikeastaan ole kuin luennolla, mutta täytyy varmaan oikeasti valmistautua tunneille. Näillä kursseilla ei nimittäin voi laskea sen varaan, että voi piiloutua johonkin luokan peränurkkaan, jos ei ole ehtinyt lukemaan annetuja artikkeleita... 

Otagon yliopiston päärakennus kellotorneineen

Idyllistä kampusaluetta (On niitä rumiakin alueita, mutta en kai minä niistä nyt kuvia laita! ;)

Otagon yliopisto on Uuden-Seelannin vanhin yliopisto ja se on perustettu 1896. Yliopiston läsnäolo näkyy vahvasti myös koko kaupungin katukuvassa, sillä jopa viidesosa Dunedinin 125 000 asukkaasta on opiskelijoita! Täällä on opiskelijan hyvä olla, sillä meidät otetaan niin hyvin huomioon joka puolella. Tarjolla on esimerkiksi 3 dollarin ateriota, ilmainen urheilukeskus saleineen ja sulkapallo/koris-kenttineen sekä opiskelijayhdistyksiä joka lähtöön. Erilaisia kursseja voi suorittaa ukulelen soitosta vuorikiipeilyyn. Itse ilmoittauduin jo surffauskurssille sekä viininmaisteluun - tottakai! Viineistä siis tullaan varmasti vielä kuulemaan täällä blogissakin ensi viikosta lähtien :) Ei tarvitse sitten tulevilla Ranskan/Italian reissuilla tuntea itseään typeräksi vaan voin pitää henkeviä keskusteluja viinistä yllä. Tosin täytyy varmaan se ranskan kieli vielä hioa...

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva Dunedinin ympäristöstä:

St Clair ja taustalla Otago Peninsula

Lampaita! Junamatkan varrelta Taierin rotkolle

Sunnuntaikävelyllä lähimetsässä

Dunedin Signal Hilliltä katsottuna 

Jäätymispisteessä

En enää ikinä koskaan valita norjalaisten talojen kylmyydestä. Ikinä. Tällä hetkellä 15 astetta sisätiloissa olisi suorastaan luksusta.

Ennen lähtöäni kuulin varoittavia esimerkkejä Uuden-Seelannin ilmastosta ja kuinka sisälläkin voi olla vilpoista, mutta Suomestahan tässä ollaan! Kyllä minä kylmään osaan varautua!

Kuten voitte arvata, pipariksihan koko homma taas meni. Dunedinin talvi on kirpeä, muttei mielestäni kylmä. Pakkasasteita saatetaan saada yöllä, mutta päivälämpötilat kipuavat helposti viiden ja kymmenen välille. Aurinkokin on paistanut ja erittäin harvoin tulee kuulemma lunta. Ei siis suorastaan edes mikään talvi. Mutta kun se ongelma onkin sisätiloissa!

Yliopiston kämppien rakentajat eivät ole siis kuulleet tuplaikkunoista tai kunnon eristyksistä seinissä. Ei siis mikään ihme, että sisällä huoneessani lämpötila pyörii siinä kahdeksan ja kymmenen asteen välillä. Onneksi sentään yhdistetyssä olohuoneessa/keittiössä meillä on ilmalämpöpumppu, joten siellä sitä sitten istuskellaan ja lämmitellään ennen kuin supervauhdilla hypätään makuupussiin ja nukkumaan. Hyväksi havaittu yhdistelmä yötä vasten: Pitkä alusasu, tarvittaessa pipo, makuupussi, jonka alle paksu karvapeitto eristämään sängystä tuleva kylmä ja päälle vielä paksu peitto. Ainiin, ja villasukat tietty.

Näillä mennään. Taidankin taas lähteä kokeilemaan onneani. Öitä. 

Pallon toiselle puolen 50 tunnissa

Täällä sitä nyt ollaan pallon toisella laidalla. Ainakin fyysisesti. Luulen kuitenkin, että henkinen puoli vaeltaa vielä jossakin matkan varrella. Täytyy nimittäin myöntää, että matka oli aikamoinen koettelemus. Matkaa kertyi varmasti yli 20 000 kilometriä, lentokoneissa aikaa kului lähemmäs 30 tuntia ja aikavyöhykkeitä ylitettiin ainakin 13. Ei siis mikään ihme, jos olo on nyt hieman epätodellinen.

Matka siis alkoi Stavangerista keskiviikkoiltana ja suuntana oli tuolloin Lontoo. Taas kerran Gatwickin lentokentällä hämäännyin kahdesta junayhtiöstä ja köyhänä opiskelijana tietysti valitsin sen halvimman vaihtoehdon. Tein saman virheen jo ensimmäisellä kerralla Lontooseen saapuessani… Harmi vain, että Southern-yhtiön junia ei  (vieläkään) kulje Gatwickilta London Bridgelle, ainakaan suoraan, vaikka automaatti sen matkan minulle möikin. Tästä alkoi siis junanvaihtorumba, mutta säästimpähän hurjat 5 puntaa! En myöskään muistanut, että Lontoo voi olla todella kuuma kesällä. Varsinkin 25 kilon matkalaukkua ja 10 kilon rinkkaa raahatessa ympäri juna-asemia ja maanalaista, hiki kyllä virtaa! Onneksi olin sentään varannut hostellin keskeiseltä paikalta Lontoosta. Säästölinjalla kun kuitenkin olin, varasin 12 hengen hostellihuoneesta sängyn, mikä ei ehkä kuitenkaan ollut se paras vaihtoehto lepoa ja pitkää mannertenvälistä lentoa silmälläpitäen. Suoraan huoneeni alapuolella sijaitsi myös hostellin baari, joka sulki ovensa siinä kolmen pintaan. Eipä siinä siis paljon silmiä ummistettu, mutta kuudelta olin jo ylhäällä ja matka jatkui kohti Heathrowta.  Vaikka olikin vasta aikainen aamu, lämpötilat olivat jo kohonneet yli 20 asteen ja iltapäiväksi odotettiin jopa 28 astetta. Hikikarpalot siis virtasivat taas tuben portaikoissa. Onneksi kaupungista löytyy kuitenkin paljon salskeita miehiä ja naisia, jotka auttoivat kantamaan laukkujani portaissa niillä asemilla, joilta ei invahissejä vielä löydy.

Olin siis varsin iloinen lähetettyäni laukkuni koneen ruumaan check-in:ssä ja erityisesti iloinen senkin takia, että virkailijapoika ei sanonut mitään, vaikka laukku sen 25 kiloa painoikin. Kannattaa siis aina hymyillä nätisti check-in –virkailijoille :) Lento Lontoosta San Franciscoon oli melko puuduttava, mutta aika kului mukavasti leffoja katsellessa ja tetristä pelatessa. Ja syödessä! Koska lento oli päiväsaikaan, tuntui että joka välissä meille matkustajille tuputettiin jonkin sortin ateriaa, juomia tai keksejä. Onhan se ihan kiva syödä, mutta vatsa ei välttämättä tykkää kun istuu tuntitolkulla paikallaan…

Sotasuunnitelmani jetlagia vastaan San Franciscossa oli pitää itseni kiireisenä ja lykätä väsymys syrjään, jotta seuraavalla lennolla olisin niin väsynyt, että vaan sammahtaisin ja nukkuisin läpi koko lennon. Hieman sisäinen kelloni kuitenkin vastusti ajatusta, että lähtiessäni Lontoosta oli aamu ja päästessäni passintarkastuksen ja tullin läpi kello olikin vasta 3 iltapäivällä. Koska seuraava lentoni lähti vasta illalla, päätin käydä iltapäiväkävelyllä San Franciscossa. Matka kaupunkiin kesti vain puolisen tuntia ja ehdin piipahtaa Pier 39:llä moikkaamassa merileijonia. Alcatrazin vankilasaari ja Golden Gate Bridgekin näkyivät jonkin matkan päässä. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Oletin paistuvani hengiltäni kuten Lontoossa, mutta jouduinkin lähinnä lisäämään vaatetta. Palatessani takaisin lentokentälle iskikin sitten se kuuluisa San Franciscon smog, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja peitti koko kaupungin paksun sumun alle.

Valitettavasti nerokas suunnitelmani nukkumisen suhteen ei aivan toiminut, sillä lentokoneessa nukkuminen on yksinkertaisesti vaan niin pirun epämukavaa. Toisaalta ehdin katsoa vain kaksi elokuvaa, kun ensimmäisellä lennolla taas katsoin kolme. Jossain välissä olen siis varmaan nukkunutkin, vaikkei Aucklandiin saapuessa siltä tuntunutkaan. Ja vieläkään matka ei ollut ohi, mutta maa ja aikavyöhyke sentään olivat kohdillaan. Onneksi sentään viimeinen etappi eli Auckland-Dunedin oli leppoisa lyhyt puolentoista tunnin lento. Viitisenkymmentä tuntia reissun päällä kuitenkin pisti pään ihan kiitettävän sekaisin. 

Lähtötunnelmissa

Nyt on sitten juhannukset ja läksisäiset vietetty samassa paketissa. Kekkerit olivat oikein mainiot! Oli mukava viettää viimeinen viikonloppu ystävien kera, grillailla kesäsateessa, nautiskella viiniä ja syödä (aivan liikaa) kakkua. Menu maistui kuulemma vieraillekin ja erityisesti tästä raparperi-valkosuklaajustokakusta olisi ollut jo kummitätikin kummitytöstään ylpeä ;) Kesäisiin herkutteluhetkiin sopivan kakun resepti löytyy täältä.

Mutta miten se haikeus aina iskeekään näin muutamaa päivää ennen pitkälle matkalle lähtöä? Tulin siihen tulokseen, että olin niin kiireinen kaikkien järjestelyiden kanssa, että en oikeastaan edes ehtinyt sulattaa koko ajatusta reissuun lähdöstä! Vasta nyt olen alkanut miettimään koko asiaa ja mihin sitä on päänsä taas tullut pistäneeksi. Onneksi eilen pojat kuitenkin pitivät realiteettia yllä ja ystävällisesti etsivät netistä kaikki mahdolliset öttiäiset ja örrimörrit, joihin varmasti törmään matkallani. Kuulema valkohaitakin riittää varsinkin eteläsaarella. Kiva. Toisaalta kävi myös ilmi, että saarilta ei löydy lainkaan käärmeitä, jea! 

-Heidi

Dreams coming true

Se on nyt ihan aikuisten oikeesti totta! Kielitesti meni kuin menikin heittämällä läpi (noh, parempiikin pisteisiin olisi varmaan ollut mahdollisuus ilman sitä kirottua junamatkaa..), joten postissa tupsahti vihdoinkin se kauan ja hartaasti odotettu "Offer of Place"! Huh, mikä helpotus! Ja samaan aikaan iski aivan uusi paniikki, nimittäin nyt pitää alle kahdessa kuukaudessa saada järkkäiltyä semmosia pikku asioita kuten viisumi, kämppä jne..

Tänään kuitenkin otin prosessissa huiman henkisen askeleen eteenpäin, tai oikeastaan aika kirjaimellisestikin, ja varasin lennot! Täytyy kyllä myöntää, että oli hiukkasen erilainen fiilis kun Helsinki-Stavanger -lentoja varaillessa. Fiilis on nimittäin todella huikea! Vähän nousi samanlaisia väreitä pintaan, kun joskus vuosia sitten sain käteeni Australian-lippuni :)

Ja vielä kun yliopiston viimeiset tunnit tältä keväältä häämöttävät vain muutaman päivän päässä ja Norjakin tarjoilee kevättä parhaillaan, niin eihän tässä meinaa pysyä housuissaan!

Hafrsfjord ja kolme miekkaa ja nauttii auringonpaisteesta

Ajelulla Lysevuonossa vappuna

Ihania keväisiä fiiliksiä Stavangerista!

-Heidi

The road goes on

The road goes ever on and on

Down from the door where it began,

Now far ahead the Road has gone,

And I must follow if I can,

Pursuing it with eager feet,

Until it joins some larger way

Where many path and errand meet.

And whither then? I cannot say.

- The Old Walking Song sung by Bilbo Baggins -

Kohti uusia seikkailuja siis! Nyt se on nimittäin sitten melkein virallista - vaihtoon lähtö (taas!) Johan sitä on jo yli puoli vuotta kerennytkin asustelemaan samassa paikassa :) 

Tänään sähköpostiini siis tupsahti yliopiston kansainväliseltä koordinaattoriltani "Conditional Offer of Place" Otagon yliopistoon Uuteen Seelantiin. "Conditonal" siksi, että vaativat kielitestiä ja pääsen siihen osallistumaan vasta huhtikuussa. Hakuprosessi on nyt kestänyt vähän toista kuukautta ja ollut äärimmäisen sekava, kuten vähän kaikki täällä Stavangerin yliopistossa. Erityisesti tuosta kielitestistä kävin pitkään kädenvääntöä, mutta tällä kertaa ei selittelyt kuitenkaan auttaneet, koska kyseessä on ilmeisesti sen verran kovatasoinen yliopisto, että vaativat sen maisteritason opintoihin. Mutta onhan se nyt suoraan sanottuna aivan päätöntä, että opiskelen tällä hetkellä englanninkielisessä maisteriohjelmassa, johon myöskin luonnollisesti oli englannin kielen pääsyvaatimukset, mutta silti vaan ei riitä. Hyvillä lukion englannin arvosanoilla tämän hässäkän olisi myös voinut välttää, mutta vaikka numeroni olivatkin hyviä, ne olivat liian vanhoja! Tulkitsen tämän niin, että en osaa englantia ja olen siis liian vanhakin. Kiitos tästä. Eipä tässä siis muu auta kun lähteä seikkailemaan Oslon Folkeuniversitetiin tekemään IELTS. Kiitos siitä, että joudun lähtemään Osloon asti kuuluu UiS:lle, koska sain kuulla tästä vasta niin myöhään, että Stavangerin kevään ainut testipäivä oli jo täynnä. Vaikka aktiivisesti kieltä käytänkin ja mielestäni ihan kelpo englantia puhunkin, täytyy jotenkin varmaan yrittää valmistautua, ettei tule mitään totaalijäätymistä siellä itse kokeessa. Kielioppi vähän hirvittää, kun sitä ei pahemmin ole tullut mietittyä lähiaikoina... Mutta eiköhän tästä vielä ihan hyvä tule!   

Vielä muutaman pyyhkeen heitän kyllä vielä UiS:n suuntaan, sillä meillähän oli pieni tiedotustilaisuus näistä vaihtomahdollisuuksista (sekin kiireessä revitty kasaan, kun "eihän ne kansainväliset opiskelijat mihinkään halua lähteä, nehän on jo tavallaan vaihdossa"), jossa meille esiteltiin siis huikeat viisi yliopistoa (ja myöhemmin kävi ilmi, mutkan kautta tietenkin, että niitä olikin kuusi). Näiden joukossa oli yliopistoja, joiden kanssa Stavangerilla on erasmus- tai bilateral-sopimus, mutta ei suinkaan kaikkien kanssa ole näitä sopimuksia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lukukausimaskut jäävät itselle maksettavaksi. Näin kävi myös minulle, sillä hups, joku unohti taas kertoa. Mutta ei se mitään, kyllähän näitä opintolainoja sitten joskus myöhemmin ehtii maksella takaisin... Tällaisia tilaisuuksia ei kuitenkaan tule joka päivä vastaan! Tiedotustilaisuushan pidettiin noin viikkoa ennen viimeistä hakupäivää eli harkinta-aikaa ei pahemmin jäänyt. Itsehän oli pähkäillyt koko vaihtoepisodin jo aikaisemmin päässäni seuraavasti: 

1. En minä mihinkään vaihtoon lähde, vastahan pääsin tänne Norjaan.
2. No, jos vaikka johonkin tähän lähelle, niin kuin Tanskaan.
3. Mutta sehän on sitten ihan sama, kuin että jäisin tänne. Jos vaikka jonnekin keski-Eurooppaan.
4. Ai, ei meillä olekaan virallisia vaihtokohteita kuin Yhdysvalloissa, Englannissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Ainiin, ja se mystinen Dubai tietenkin, josta meille ei kyllä koskaan muistettu kertoa...
5. Epäilen kestäväni amerikkalaista opiskelumentaliteettia lukukauden verran, Englantiin en saa enää erasmus-tukea kun olen sen jo kerran käyttänyt, ja Ausseissa vietin jo vuoden eli jäljelle ei jäänyt muuta järkevää vaihtoehtoa kuin Uusi Seelanti. Tämän lisäksi mainittakoon, että Otagon yliopistossa oli ylivoimaisesti kiinnostavimmat kurssit :)

Olen päättänyt ottaa tämän koko hakuprosessin kielitesteineen päivineen lähinnä henkisen kasvun kannalta. Ja onhan se suorastaan aika reiluakin, koska kun kolme vuotta sitten hain vaihtoon tänne Stavangeriin, en suoraan sanottuna tehnyt oikein mitään asian eteen. Muutaman paperin toimitin koululle ja sitten vaan matkaan. Antoivat vielä rahaakin. Pohjoismaiden kansalaisena en joutunut edes jonottelemaan tuntikaupalla oleskelulupaa poliisilaitoksella toisin kuin muut vaihto-opiskelijat. Jos nyt siis joudun tekemään kaiken pitkän kaavan kautta, on se ehkä ihan vaan oikein.

Kirjoittelen sitten myöhemmin vähän enemmän paikasta itsestään, mutta tosiaan University of Otago sijaitsee pienessä opiskelijakaupungissa Dunedinissa. Se on Eteläsaaren toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 120 000 asukasta, eli kooltaan aika lailla samaa luokkaa kuin Stavanger. Tästä pääsee kaupungin kotisivuille: http://www.dunedin.govt.nz/

 

University of Otago on Uuden Seelannin vanhin yliopisto ja se perrustettiin jo vuonna 1869. Yliopisto on kansainvälisestikin tunnettu, joten odotukseni ovat melko korkealla! Yliopiston kotisivut:  

http://www.otago.ac.nz/

Uusi Seelanti on aina ollut "once in a lifetime" -listani kärjessä ja nyt olen taas askelta lähempänä tämän unelman toteuttamista! Ja samalla pääsen myös yhden lempikirjani maisemiin ;)

Yliopiston opiskelija-asunnot? ;)