Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sweden. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sweden. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Tyttö joka luki ja luki

Sen jälkeen kun sain koulun vihdoinkin pois päiväjärjestyksestä, aikaa on vihdoinkin alkanut löytyä myös muidenkin kuin koulukirjojen lukemiseen. Tuloksena on se, että en osaa taas lopettaa. No, ei kai se nyt niin vaarallista ole :) Viimeksi kun olin matkalla Norjaan, tajusin vasta matkalla Helsinkiin, ettei mulla ole mitään tekemistä lentomatkalle! Ei kirjaa, sudokua tai sukkapuikkoja (jälkimmäisestä addiktiosta lisää ehkä tuonnempana). Ja Oslon kenttä, jossa pitää vaihtaa matkalla Stavangeriin, ei todellakaan ole mikään Puuhamaa. Siinä sitä sitten istutaan peukaloita pyöritellen pari tuntia jäähtyneen 5 euron kahvin kanssa. Tältä skenaariolta minut onneksi pelasti se, että ennen lähtöä ehdin piipahtaa tuttavallani, joka on todellinen lukutoukka. Pyysin häntä suosittelemaan jotakin matkalukemista ja hän antoi mukaani ruotsalaisen Stieg Larssonin ensimmäisen osan Millenium-trilogiasta - Miehet jotka vihaavat naisia. Ahmaisin melkein 600-sivuisen kirjan hetkessä. Palatessani parin viikon päästä Suomeen, olin jo varannut seuraavat osat, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti, välittömälle lukulistalleni. Eivätkä ne todellakaan osoittautuneet pettymyksiksi.


Larssonin kerronta on niin mukaansatempaavaa, että monet yöt vietin valvoen pitkälle aamuyöhön, kun en vaan osannut lopettaa. Koko sarja oli täynnä uskomattomia ja yllättäviä käänteitä, erityisesti rakastin viimeistä osaa. Välillä luin jännityksestä henkeä pidätellen, toisaalta taas raivon tai ihmetyksen vallassa. Kaikki se seksuaalinen väkivalta, poliittinen kieroilu, ihmiskauppa - onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Vaikka kirjat eivät mihinkään tositapahtumaan perustu, valitettavasti kaikki ei taida olla pelkkää fiktiota tässä hyvinkin raa'assa maailmassa. Hyvin tunteita herättävää luettavaa. Sinälläänhän tarinan juoni on melko synkkä ja siitä kumpuaa selkeä inho juonittelua ja väkivaltaa naisia kohtaan. Kolmen kirjan aikana sitä ehtii myös melko hyvin tutustua sarjan päähenkilöihin ja tuntuu jotenkin oudolta ja tyhjältä kun tietää, että Lisbeth Salanderin ja Mikael "Kalle" Blomkvistin tarina loppuu tähän. Selvästikin Larssonilla oli enemmänkin sanottavaa, mitä ei vaan koskaan ehtinyt kirjoittaa ennen sydänkohtaustaan vuonna 2004 niihin kymmeneen osaan, mitä alunperin oli tarkoitus julkaista. Kunpa hän tietäisi, mitä on saanut aikaiseksi. Niin minussa kuin monessa muussakin. Seuraavaksi täytyy katsoa leffat ja käydä Millenium-kierroksella kun ehdin Tukholmaan, tai toteuttaa se omatoimisesti ainakin.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Our lovely neighbour

Last weekend it was time for the first trip of the summer - to our lovely neighbour Sweden! I was very excited as I haven't been on Helsinki-Stockholm ferry (or in Stockholm) for a long time except just for passing by with a car. Most of my trips have also been in autumn when the weather is not so great and the trip usually requires heaps of pills for the sea sickness.. However, this time it was time to enjoy.

Weekend was perfect and warm, it almost felt like being somewhere in Southern Europe. In fact, the atmosphere was like straight from the Canary Islands: hot, sunny and full of tanned Swedes. Stockholm is interesting city but you always tend to visit the same attractions that you've seen so many times already. This time we decided to see also areas that were not so familiar to us and headed to Södermalm first. Earlier Södermalm was known as working-class district or even as a slum. However, nowadays it has become the district for the privileged and has a bohemian and alternative culture reputation. There are a lot of shops, bars and restaurants on this area. It is also known for its second-hand shops which I wanted to visit. For my bad, they were all still closed because we arrived so early on Saturday morning. I just needed to settle for window-shopping this time. Well, better for my wallet. Even though most of the shops were still closed you could still notice that the atmosphere was different to the central Stockholm, and way less tourists, too!

Colourful houses of Hornsgatan in Södermalm
Second-hand shop on Hornsgatan
Most of the day we just spent wandering around the city and enjoying the beautiful day and atmosphere in the Kungträdgård. And a bit of shopping too, obviously. The grass still seems to be greener on Sweden's side as we still don't have all the same clothes shop chains.. 

The sun and warm weather were really pampering us.
Also a way to do a sightseeing... I would take a bike though.
Also found a climbing wall in the middle of Stockholm!
When you walk around the wandering mode on, you might bump into most interesting things, too. For me it was accidentally stumbling upon this outside climbing wall just in the middle of Stockholm! Maybe some day I'll be there too ;) All in all the trip was fun and both Stockholm and the Baltic Sea were presenting their best. On the ship, the entertainment, music and tax-free were pretty much the same that I remember from my visits during the last 20 years, but the view from the top floor nightclub is just something to remember for the next 20.

Dancing the night away on the ship around 2am