Keväinen kampus

Kevät on vihdoinkin saapunut eteläiselle pallonpuoliskolle! Kun elokuu vaihtui syyskuuksi, lämpötilat pompsahtivat kerrasta kesäisiin lukemiin jopa täällä pallon eteläisessä nurkassa. Tämän seurauksena loputkin kiivit heittivät flipflopit jalkaan, tyttöset unohtivat hameensa kotiin ja kampus ryöpsähti kukkaloistoon. Myös The Telegraph rankkasi hiljattain Otagon yliopiston yhdeksi maailman kauneimmista yliopistoista, eikä suotta!

Yliopiston päärakennus ikonisine kellotorneineen

Commerce Building, jossa matkailuyksikkökin sijaitsee. Tästä rakennuksesta nyt ei saa kaunista kukkasillakaan, mutta yritetään. 

-Heidi

Bula!

Terveisiä Fidzin paratiisisaarilta! Olen ehkä vielä hieman "in fijian time", joten tässä muutama makupala reissun päältä ja järeämpää settiä on luvassa sitten myöhemmin.

-heidi

The Catlins

Apua, mihin tämä aika oikeen palaa? Miten voi olla, että jo pitkään odotettu mid-semester break ja Fidzin reissu ovat vain parin päivän päässä? Kuten arvata saattaa, Fidzin reissu ei kovasti harmita, vaan se, että en ole ehtinyt kirjoittaa oikeen mitään Uuden-Seelannin seikkailuistani. Materiaaliahan olisi vaikka muille jakaa, mutta kuka ehtisi naputella kaikki nämä seikkailut ylös?

Joten asiaan!

Muutama viikko sitten kävimme pyörähtämässä Catlinsin rannikolla, joka on vain parin tunnin ajomatkan päässä täältä Dunedinista, sijoittuen Balcluthan ja Invercargillin väliselle rannikkokaistaleelle. Vaikka jylhät rannikkomaisemat hallitsevat Catlinsin maisemaa, alue ei ole kuitenkaan pelkkää karua aaltojen raiskaamaa rannikkoa. Kauniit hiekkarannat houkuttelvat uimaan ja surffamaan (ei kyllä ihan vielä näillä lämpötiloilla!) ja sisämaassa odottaa Jurassic Park -tyylinen tiheä sademetsä vesiputouksineen. Ainiin, ja niitä lampaitahan täällä riittää!

Yllättäen lampaita!

Purakanui Falls 

Catlinsien rannikkoa

Lehmilläkin ihan jees maisemat

Surffaamaan!

Catlinsin rannikolta löytyy myös Uuden-Seelannin mantereen eteläisin piste Slope Point. Vielä etelämpää löytyy vielä kuitenkin Stewart Island, jonne toivottavasti vielä ehdin tämän reissun aikana. Näillä leveyspiireillä ollaan kuitenkin jo lähempänä etelänapaa kuin päiväntasaajaa - koto-Suomesta nyt puhumattakaan! Vaikka eipä sitä tällainen pieni pää osaa oikein vieläkään edes hahmottaa tai käsittää, kuinka kaukana täällä oikeasti ollaankaan. 

Nugget Point majakkoineen on myös tunnettu nähtävyys Catlinsin alueella. Majakka on vieläkin käytössä, mikä on mainio juttu, sillä juurikin tältä merialuelta löytyy jo tarpeeksi uponneita laivanhylkyjä. Antarktikselta puhaltava tuuli voi nimittäin nostaa tuulet välillä hurjiin lukemiin.

Täällä on nyt ensimmäistä kertaa alkanut harmittaa, että en omista (vieläkään) järkkäriä. Panasonicin Lumix pärjää enemmän kuin hyvin maisemakuvauksessa laajakuvalinssillään, mutta zoomit ja tarkkudet ei ihan riitä pingviinejä kuvaillessa. Onneksi kuva vaappuvasta pingviinikolmikosta on sentään tarkentunut omalle verkkokalvolle, ja sitä suosittelen muillekin pingviinien ystäville :)
 
Nämä kuvassa näkyvät pingviinit ovat maailman uhanalaisimmiksi luokiteltuja keltasilmäpingviinejä. Maorin kielellä pingviinit tunnetaan nimellä hoiho, joka tarkoittaa 'äänen huutajaa' ja kyllä ne teräviä kirkaisuja saavatkin aikaiseksi. Mutta onhan ne söpöjäkin! Nämä pingut on bongattu Curio Bayssa, jossa asustaa melko suuri keltasilmäpingviinien yhteiskunta. Jos hoihoja tai muitakaan pingviinejä mielii nähdä, ajoituksen täytyy osua kohdalleen, sillä pingut palaavat pesilleen yleensä juuri ennen auringonlaskua. Saavuimme paikalle hieman neljän jälkeen iltapäivällä, ja siellähän ne jo kipuilivat rannoille ja juttelivat kirkuen toisilleen.

*Lits läts*

Pingviinien lisäksi Catlinsissa voi bongata suuret määrät muita lintulajeja (kertoisin, jos linnuista jotain tietäisin), hylkeitä, delfiinejä, merileijonia... Mekin onnistuimme näkemään hylkeen kalajahdissa ja eikös siihen tupsahtanut pari delfiiniäkin. Reissun päätteeksi vielä yksinäinen merileijonakin päätti tulla poseeraamaan auringonlaskuun.

Merileijonan ylväs poseeraus

Vaikka olin aikaisemmin kuullutkin, että Uusi-Seelanti on oikea luontomatkailijan aarreaitta, en vieläkään voi uskoa kuinka helppoa täällä on törmätä villiin luontoon. Varmasti se riippuu kohteestakin, sillä tämä eteläsaari on huomattavasti asuttamatompi kuin pohjoissaari, joten eläimillä on tilaa rellestää. Täällä Dunedinissakaan ei tarvitse ajaa kuin n. 20 minuuttia ja voi jo hengailla 15 merileijonan kanssa muuten tyhjällä hiekkarannalla. 

Ja nyt, lähden pakkaamaan bikineitä, sillä huomenna suunnaksi otetaan Fidzi ja kouluhommat piilotetaan sängyn alle viikoksi!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-heidi 

Opiskelurutiineista

Yli kuukausi on nyt vierähtänyt siitä, kun reissussa rähjääntyneenä myttynä tupsahdin Dunedinin lentokentälle. Vaikka Uusi-Seelanti onkin kulttuurillisesti melko samanlainen kuin mikä tahansa länsimaa, täälläkin on tietysti omat kiemuransa. Kylmyyteen, kieleen ja opiskelurytmiin tottuttelemiseen menikin siis yllättävän paljon aikaa ja kuukausi vierähti huomaamatta.

Nyt yliopiston kurssitkin ovat jo hyvässä vauhdissa, ja suoraan sanottuna paikallinen tahti hieman hirvittää. Enhän minä ole tottunut mitään opiskelemaan, saatika istumaan tuntitolkulla kirjastossa valomerkkiin asti! Täytyy nimittäin myöntää, että nämä Uuden-Seelannin opiskelumeiningit ovat hieman toista kun Norjan ryhmätyöt ja hotellivierailut. Tehtävää pukkaa toisensa perään, ja joku päivä varmaan peityn naavaan ja hämähäkinseitteihin tänne kirjaston peränurkkaan.

Onneksi täällä kirjastossa on sentään lämmin, joten ihan mielelläänhän täällä istuu. Opiskelijan elämä tässä yliopistossa/kaupungissa on tehty erittäin helpoksi ja mukavaksi. Jo pelkästään kampukselta löytyy seitsemän kirjastoa, joista voi sitten valita mieleisensä. Kirjastossa voit sitten valita haluatko nököttää koulupöydän ääressä, sohvalla tai vaikka Kymppitonni-tyylisessä kopissa. Itse olen löytänyt paikkani yliopiston pääkirjaston nurkasta isojen ikkunoiden ja patterien äärestä, sohvalta - tottakai. Matkailualan kirjatkin ovat tässä ihan lähistöllä, joten voin vaan käydä napsimasssa hyllystä haluamani teokset. Olenkin pyrkinyt siihen, että aamulla tulen kirjastoon kahdeksalta ja saan varattua parhaat paikat. Yhdeltätoista illalla vartijat sitten heittävät viimeistään ulos, mutta harvemmin täällä niin pitkää tulee kukuttua. Mukana on tietysti aina termari täynnä kahvia ja eväät, joten pärjään pidemmänkin ajan. Opiskeluni alkaa siis epäilyttävästi vaikuttaa jokapäiväiseltä piknikiltä kirjastoon.

Vaikka opiskelutahti onkin suhteellisen tiivis, ei se oikeastaan haittaa, sillä kurssit ovat sen verran kiinnostavia. Otagon yliopistossa matkailualan opinnot ovat selvästi tutkimuspainotteisimpia kuin mihin olen Norjassa, tai Suomen ammattikorkeassakaan, tottunut. Se tosin kyllä sopii minulle paremmin kuin hyvin. On nimittäin mielenkiintoista saada erilaisia näkökulmia käytännön ja teorian tasolta. Täällä painotetaan myös ympäristöä ja matkailua aivan toisella tasolla. Olen siis aivan täpinöissäni ja onnellinen siitä, että saan tehdä puoli vuotta kursseja sellaisista aihealueista, jotka todella kiinnostavat minua, ja vieläpä näin hyvätasoisessa yliopistossa! Harmi vaan, että en tehdi enempää kuin kolme kurssia, mutta onneksi niissäkin riittää pureskeltavaa: Entrepreneurship in Tourism, Destination Management Strategies ja Fieldwork (joka oikeastaan on tutkimusmenetelmäkurssi). Ja täytyyhän sitä vähän ehtiä reissaamaankin. Yksi pikkureissu on jo heitetty, mutta siitä lisää myöhempänä. Mutta onneksi lähialueellakin riittää nähtävää:

Aamulenkki Dunedinin kasvitieteellisessä puutarhassa

St Kildan ranta

Ainiin, ja mieltä lämmittää myös juuri tällä viikolla ostettu auto ja lentoliput Fidzille mid-semester breakille (syysloma), joka itse asiassa on jo kolmen viikon päästä!

-Heidi

Nau mai haere ki Aotearoa!

Nau mai haere ki Aaotearoa! Tervetuloa Uuteen-Seelantiin! Aotearoa on maorin kielen vastike Uudelle-Seelannille. Yleinen käännös sanalle on pitkän valkoisen pilven maa, jolta maa kieltämättä näyttääkin.  

Eteläsaaren lumisia vuorenhuippuja matkalla Dunediniin

Tällä hetkellä kirjoittelen täältä eteläsaaren toiseksi suurimmasta kaupungista ja Otagon maakunnan pääkaupungista Dunedinista! Ja toisin kuin ennen tänne tuloani luulin, kaupugin nimeä ei lausutakaan "dandin", vaan ennemminkin "daniidin", kiiviaksentilla höystettynä tietenkin. Kiiviaksenttiin yleensäkin on ollut hieman totuttelmista, vaikka tässä jo englantia luulikin osaavansa. Hämmentävintä on ehkä se, kuinka ee:t äännetään ennemminkin ii:nä. Hyvänä esimerkkinä eräs kaverini kirjautui sisään hostelliin ensimmäisenä päivänään Uudessa-Seelannissa ja kun reseptionisti kysyi, että "Do you want to check-in [chik-in]?, tyttö ajatteli, että miksiköhän tässä nyt kysellään, haluaako hän kanaa.

Aksentin lisäksi totuttelemista on ollut tähän aikaisemminkin mainittuun kylmyyteen, mutta nyt olen käynyt kirppiksiltä (joita täällä kyllä riittää!) hamstraamassa kasan merinovillaisia vaatteita, joten eiköhän tässä pärjäillä kevääseen asti. Asuntomme on myös hyvä esimerkki sanonnasta "moni kakku päältä kaunis", sillä talo itsessäänhän on melko söpö. Sääli ettei se lisää yhtään lämpöä sisätiloihin.

Oma koti kulla kallis

Tällä viikolla alkoivat myös luennot. Monelta muulta opiskelijalta olen kuullut, että varsinkin ykköstason kurssit ovat valtavia massaluentoja. Esimerkiksi Maori Society on 750 oppilaan kurssi! Luennot ovat kuitenkin jaettu kolmeen eri sessioon. Mutta onnea vaan sillekin opettajalle, joka tämän kurssin kokeita korjailee! Omat kokemukseni ovat taas päinvastaisia. Teen kevään aikana kolme kurssia, ja jokaisella niistä meitä on kuusi opiskelijaa! Saadaan siis varmasti mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi ja olokaan ei oikeastaan ole kuin luennolla, mutta täytyy varmaan oikeasti valmistautua tunneille. Näillä kursseilla ei nimittäin voi laskea sen varaan, että voi piiloutua johonkin luokan peränurkkaan, jos ei ole ehtinyt lukemaan annetuja artikkeleita... 

Otagon yliopiston päärakennus kellotorneineen

Idyllistä kampusaluetta (On niitä rumiakin alueita, mutta en kai minä niistä nyt kuvia laita! ;)

Otagon yliopisto on Uuden-Seelannin vanhin yliopisto ja se on perustettu 1896. Yliopiston läsnäolo näkyy vahvasti myös koko kaupungin katukuvassa, sillä jopa viidesosa Dunedinin 125 000 asukkaasta on opiskelijoita! Täällä on opiskelijan hyvä olla, sillä meidät otetaan niin hyvin huomioon joka puolella. Tarjolla on esimerkiksi 3 dollarin ateriota, ilmainen urheilukeskus saleineen ja sulkapallo/koris-kenttineen sekä opiskelijayhdistyksiä joka lähtöön. Erilaisia kursseja voi suorittaa ukulelen soitosta vuorikiipeilyyn. Itse ilmoittauduin jo surffauskurssille sekä viininmaisteluun - tottakai! Viineistä siis tullaan varmasti vielä kuulemaan täällä blogissakin ensi viikosta lähtien :) Ei tarvitse sitten tulevilla Ranskan/Italian reissuilla tuntea itseään typeräksi vaan voin pitää henkeviä keskusteluja viinistä yllä. Tosin täytyy varmaan se ranskan kieli vielä hioa...

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva Dunedinin ympäristöstä:

St Clair ja taustalla Otago Peninsula

Lampaita! Junamatkan varrelta Taierin rotkolle

Sunnuntaikävelyllä lähimetsässä

Dunedin Signal Hilliltä katsottuna 

Jäätymispisteessä

En enää ikinä koskaan valita norjalaisten talojen kylmyydestä. Ikinä. Tällä hetkellä 15 astetta sisätiloissa olisi suorastaan luksusta.

Ennen lähtöäni kuulin varoittavia esimerkkejä Uuden-Seelannin ilmastosta ja kuinka sisälläkin voi olla vilpoista, mutta Suomestahan tässä ollaan! Kyllä minä kylmään osaan varautua!

Kuten voitte arvata, pipariksihan koko homma taas meni. Dunedinin talvi on kirpeä, muttei mielestäni kylmä. Pakkasasteita saatetaan saada yöllä, mutta päivälämpötilat kipuavat helposti viiden ja kymmenen välille. Aurinkokin on paistanut ja erittäin harvoin tulee kuulemma lunta. Ei siis suorastaan edes mikään talvi. Mutta kun se ongelma onkin sisätiloissa!

Yliopiston kämppien rakentajat eivät ole siis kuulleet tuplaikkunoista tai kunnon eristyksistä seinissä. Ei siis mikään ihme, että sisällä huoneessani lämpötila pyörii siinä kahdeksan ja kymmenen asteen välillä. Onneksi sentään yhdistetyssä olohuoneessa/keittiössä meillä on ilmalämpöpumppu, joten siellä sitä sitten istuskellaan ja lämmitellään ennen kuin supervauhdilla hypätään makuupussiin ja nukkumaan. Hyväksi havaittu yhdistelmä yötä vasten: Pitkä alusasu, tarvittaessa pipo, makuupussi, jonka alle paksu karvapeitto eristämään sängystä tuleva kylmä ja päälle vielä paksu peitto. Ainiin, ja villasukat tietty.

Näillä mennään. Taidankin taas lähteä kokeilemaan onneani. Öitä. 

Pallon toiselle puolen 50 tunnissa

Täällä sitä nyt ollaan pallon toisella laidalla. Ainakin fyysisesti. Luulen kuitenkin, että henkinen puoli vaeltaa vielä jossakin matkan varrella. Täytyy nimittäin myöntää, että matka oli aikamoinen koettelemus. Matkaa kertyi varmasti yli 20 000 kilometriä, lentokoneissa aikaa kului lähemmäs 30 tuntia ja aikavyöhykkeitä ylitettiin ainakin 13. Ei siis mikään ihme, jos olo on nyt hieman epätodellinen.

Matka siis alkoi Stavangerista keskiviikkoiltana ja suuntana oli tuolloin Lontoo. Taas kerran Gatwickin lentokentällä hämäännyin kahdesta junayhtiöstä ja köyhänä opiskelijana tietysti valitsin sen halvimman vaihtoehdon. Tein saman virheen jo ensimmäisellä kerralla Lontooseen saapuessani… Harmi vain, että Southern-yhtiön junia ei  (vieläkään) kulje Gatwickilta London Bridgelle, ainakaan suoraan, vaikka automaatti sen matkan minulle möikin. Tästä alkoi siis junanvaihtorumba, mutta säästimpähän hurjat 5 puntaa! En myöskään muistanut, että Lontoo voi olla todella kuuma kesällä. Varsinkin 25 kilon matkalaukkua ja 10 kilon rinkkaa raahatessa ympäri juna-asemia ja maanalaista, hiki kyllä virtaa! Onneksi olin sentään varannut hostellin keskeiseltä paikalta Lontoosta. Säästölinjalla kun kuitenkin olin, varasin 12 hengen hostellihuoneesta sängyn, mikä ei ehkä kuitenkaan ollut se paras vaihtoehto lepoa ja pitkää mannertenvälistä lentoa silmälläpitäen. Suoraan huoneeni alapuolella sijaitsi myös hostellin baari, joka sulki ovensa siinä kolmen pintaan. Eipä siinä siis paljon silmiä ummistettu, mutta kuudelta olin jo ylhäällä ja matka jatkui kohti Heathrowta.  Vaikka olikin vasta aikainen aamu, lämpötilat olivat jo kohonneet yli 20 asteen ja iltapäiväksi odotettiin jopa 28 astetta. Hikikarpalot siis virtasivat taas tuben portaikoissa. Onneksi kaupungista löytyy kuitenkin paljon salskeita miehiä ja naisia, jotka auttoivat kantamaan laukkujani portaissa niillä asemilla, joilta ei invahissejä vielä löydy.

Olin siis varsin iloinen lähetettyäni laukkuni koneen ruumaan check-in:ssä ja erityisesti iloinen senkin takia, että virkailijapoika ei sanonut mitään, vaikka laukku sen 25 kiloa painoikin. Kannattaa siis aina hymyillä nätisti check-in –virkailijoille :) Lento Lontoosta San Franciscoon oli melko puuduttava, mutta aika kului mukavasti leffoja katsellessa ja tetristä pelatessa. Ja syödessä! Koska lento oli päiväsaikaan, tuntui että joka välissä meille matkustajille tuputettiin jonkin sortin ateriaa, juomia tai keksejä. Onhan se ihan kiva syödä, mutta vatsa ei välttämättä tykkää kun istuu tuntitolkulla paikallaan…

Sotasuunnitelmani jetlagia vastaan San Franciscossa oli pitää itseni kiireisenä ja lykätä väsymys syrjään, jotta seuraavalla lennolla olisin niin väsynyt, että vaan sammahtaisin ja nukkuisin läpi koko lennon. Hieman sisäinen kelloni kuitenkin vastusti ajatusta, että lähtiessäni Lontoosta oli aamu ja päästessäni passintarkastuksen ja tullin läpi kello olikin vasta 3 iltapäivällä. Koska seuraava lentoni lähti vasta illalla, päätin käydä iltapäiväkävelyllä San Franciscossa. Matka kaupunkiin kesti vain puolisen tuntia ja ehdin piipahtaa Pier 39:llä moikkaamassa merileijonia. Alcatrazin vankilasaari ja Golden Gate Bridgekin näkyivät jonkin matkan päässä. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Oletin paistuvani hengiltäni kuten Lontoossa, mutta jouduinkin lähinnä lisäämään vaatetta. Palatessani takaisin lentokentälle iskikin sitten se kuuluisa San Franciscon smog, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja peitti koko kaupungin paksun sumun alle.

Valitettavasti nerokas suunnitelmani nukkumisen suhteen ei aivan toiminut, sillä lentokoneessa nukkuminen on yksinkertaisesti vaan niin pirun epämukavaa. Toisaalta ehdin katsoa vain kaksi elokuvaa, kun ensimmäisellä lennolla taas katsoin kolme. Jossain välissä olen siis varmaan nukkunutkin, vaikkei Aucklandiin saapuessa siltä tuntunutkaan. Ja vieläkään matka ei ollut ohi, mutta maa ja aikavyöhyke sentään olivat kohdillaan. Onneksi sentään viimeinen etappi eli Auckland-Dunedin oli leppoisa lyhyt puolentoista tunnin lento. Viitisenkymmentä tuntia reissun päällä kuitenkin pisti pään ihan kiitettävän sekaisin.