Nau mai haere ki Aotearoa!

Nau mai haere ki Aaotearoa! Tervetuloa Uuteen-Seelantiin! Aotearoa on maorin kielen vastike Uudelle-Seelannille. Yleinen käännös sanalle on pitkän valkoisen pilven maa, jolta maa kieltämättä näyttääkin.  

Eteläsaaren lumisia vuorenhuippuja matkalla Dunediniin

Tällä hetkellä kirjoittelen täältä eteläsaaren toiseksi suurimmasta kaupungista ja Otagon maakunnan pääkaupungista Dunedinista! Ja toisin kuin ennen tänne tuloani luulin, kaupugin nimeä ei lausutakaan "dandin", vaan ennemminkin "daniidin", kiiviaksentilla höystettynä tietenkin. Kiiviaksenttiin yleensäkin on ollut hieman totuttelmista, vaikka tässä jo englantia luulikin osaavansa. Hämmentävintä on ehkä se, kuinka ee:t äännetään ennemminkin ii:nä. Hyvänä esimerkkinä eräs kaverini kirjautui sisään hostelliin ensimmäisenä päivänään Uudessa-Seelannissa ja kun reseptionisti kysyi, että "Do you want to check-in [chik-in]?, tyttö ajatteli, että miksiköhän tässä nyt kysellään, haluaako hän kanaa.

Aksentin lisäksi totuttelemista on ollut tähän aikaisemminkin mainittuun kylmyyteen, mutta nyt olen käynyt kirppiksiltä (joita täällä kyllä riittää!) hamstraamassa kasan merinovillaisia vaatteita, joten eiköhän tässä pärjäillä kevääseen asti. Asuntomme on myös hyvä esimerkki sanonnasta "moni kakku päältä kaunis", sillä talo itsessäänhän on melko söpö. Sääli ettei se lisää yhtään lämpöä sisätiloihin.

Oma koti kulla kallis

Tällä viikolla alkoivat myös luennot. Monelta muulta opiskelijalta olen kuullut, että varsinkin ykköstason kurssit ovat valtavia massaluentoja. Esimerkiksi Maori Society on 750 oppilaan kurssi! Luennot ovat kuitenkin jaettu kolmeen eri sessioon. Mutta onnea vaan sillekin opettajalle, joka tämän kurssin kokeita korjailee! Omat kokemukseni ovat taas päinvastaisia. Teen kevään aikana kolme kurssia, ja jokaisella niistä meitä on kuusi opiskelijaa! Saadaan siis varmasti mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi ja olokaan ei oikeastaan ole kuin luennolla, mutta täytyy varmaan oikeasti valmistautua tunneille. Näillä kursseilla ei nimittäin voi laskea sen varaan, että voi piiloutua johonkin luokan peränurkkaan, jos ei ole ehtinyt lukemaan annetuja artikkeleita... 

Otagon yliopiston päärakennus kellotorneineen

Idyllistä kampusaluetta (On niitä rumiakin alueita, mutta en kai minä niistä nyt kuvia laita! ;)

Otagon yliopisto on Uuden-Seelannin vanhin yliopisto ja se on perustettu 1896. Yliopiston läsnäolo näkyy vahvasti myös koko kaupungin katukuvassa, sillä jopa viidesosa Dunedinin 125 000 asukkaasta on opiskelijoita! Täällä on opiskelijan hyvä olla, sillä meidät otetaan niin hyvin huomioon joka puolella. Tarjolla on esimerkiksi 3 dollarin ateriota, ilmainen urheilukeskus saleineen ja sulkapallo/koris-kenttineen sekä opiskelijayhdistyksiä joka lähtöön. Erilaisia kursseja voi suorittaa ukulelen soitosta vuorikiipeilyyn. Itse ilmoittauduin jo surffauskurssille sekä viininmaisteluun - tottakai! Viineistä siis tullaan varmasti vielä kuulemaan täällä blogissakin ensi viikosta lähtien :) Ei tarvitse sitten tulevilla Ranskan/Italian reissuilla tuntea itseään typeräksi vaan voin pitää henkeviä keskusteluja viinistä yllä. Tosin täytyy varmaan se ranskan kieli vielä hioa...

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva Dunedinin ympäristöstä:

St Clair ja taustalla Otago Peninsula

Lampaita! Junamatkan varrelta Taierin rotkolle

Sunnuntaikävelyllä lähimetsässä

Dunedin Signal Hilliltä katsottuna 

Jäätymispisteessä

En enää ikinä koskaan valita norjalaisten talojen kylmyydestä. Ikinä. Tällä hetkellä 15 astetta sisätiloissa olisi suorastaan luksusta.

Ennen lähtöäni kuulin varoittavia esimerkkejä Uuden-Seelannin ilmastosta ja kuinka sisälläkin voi olla vilpoista, mutta Suomestahan tässä ollaan! Kyllä minä kylmään osaan varautua!

Kuten voitte arvata, pipariksihan koko homma taas meni. Dunedinin talvi on kirpeä, muttei mielestäni kylmä. Pakkasasteita saatetaan saada yöllä, mutta päivälämpötilat kipuavat helposti viiden ja kymmenen välille. Aurinkokin on paistanut ja erittäin harvoin tulee kuulemma lunta. Ei siis suorastaan edes mikään talvi. Mutta kun se ongelma onkin sisätiloissa!

Yliopiston kämppien rakentajat eivät ole siis kuulleet tuplaikkunoista tai kunnon eristyksistä seinissä. Ei siis mikään ihme, että sisällä huoneessani lämpötila pyörii siinä kahdeksan ja kymmenen asteen välillä. Onneksi sentään yhdistetyssä olohuoneessa/keittiössä meillä on ilmalämpöpumppu, joten siellä sitä sitten istuskellaan ja lämmitellään ennen kuin supervauhdilla hypätään makuupussiin ja nukkumaan. Hyväksi havaittu yhdistelmä yötä vasten: Pitkä alusasu, tarvittaessa pipo, makuupussi, jonka alle paksu karvapeitto eristämään sängystä tuleva kylmä ja päälle vielä paksu peitto. Ainiin, ja villasukat tietty.

Näillä mennään. Taidankin taas lähteä kokeilemaan onneani. Öitä. 

Pallon toiselle puolen 50 tunnissa

Täällä sitä nyt ollaan pallon toisella laidalla. Ainakin fyysisesti. Luulen kuitenkin, että henkinen puoli vaeltaa vielä jossakin matkan varrella. Täytyy nimittäin myöntää, että matka oli aikamoinen koettelemus. Matkaa kertyi varmasti yli 20 000 kilometriä, lentokoneissa aikaa kului lähemmäs 30 tuntia ja aikavyöhykkeitä ylitettiin ainakin 13. Ei siis mikään ihme, jos olo on nyt hieman epätodellinen.

Matka siis alkoi Stavangerista keskiviikkoiltana ja suuntana oli tuolloin Lontoo. Taas kerran Gatwickin lentokentällä hämäännyin kahdesta junayhtiöstä ja köyhänä opiskelijana tietysti valitsin sen halvimman vaihtoehdon. Tein saman virheen jo ensimmäisellä kerralla Lontooseen saapuessani… Harmi vain, että Southern-yhtiön junia ei  (vieläkään) kulje Gatwickilta London Bridgelle, ainakaan suoraan, vaikka automaatti sen matkan minulle möikin. Tästä alkoi siis junanvaihtorumba, mutta säästimpähän hurjat 5 puntaa! En myöskään muistanut, että Lontoo voi olla todella kuuma kesällä. Varsinkin 25 kilon matkalaukkua ja 10 kilon rinkkaa raahatessa ympäri juna-asemia ja maanalaista, hiki kyllä virtaa! Onneksi olin sentään varannut hostellin keskeiseltä paikalta Lontoosta. Säästölinjalla kun kuitenkin olin, varasin 12 hengen hostellihuoneesta sängyn, mikä ei ehkä kuitenkaan ollut se paras vaihtoehto lepoa ja pitkää mannertenvälistä lentoa silmälläpitäen. Suoraan huoneeni alapuolella sijaitsi myös hostellin baari, joka sulki ovensa siinä kolmen pintaan. Eipä siinä siis paljon silmiä ummistettu, mutta kuudelta olin jo ylhäällä ja matka jatkui kohti Heathrowta.  Vaikka olikin vasta aikainen aamu, lämpötilat olivat jo kohonneet yli 20 asteen ja iltapäiväksi odotettiin jopa 28 astetta. Hikikarpalot siis virtasivat taas tuben portaikoissa. Onneksi kaupungista löytyy kuitenkin paljon salskeita miehiä ja naisia, jotka auttoivat kantamaan laukkujani portaissa niillä asemilla, joilta ei invahissejä vielä löydy.

Olin siis varsin iloinen lähetettyäni laukkuni koneen ruumaan check-in:ssä ja erityisesti iloinen senkin takia, että virkailijapoika ei sanonut mitään, vaikka laukku sen 25 kiloa painoikin. Kannattaa siis aina hymyillä nätisti check-in –virkailijoille :) Lento Lontoosta San Franciscoon oli melko puuduttava, mutta aika kului mukavasti leffoja katsellessa ja tetristä pelatessa. Ja syödessä! Koska lento oli päiväsaikaan, tuntui että joka välissä meille matkustajille tuputettiin jonkin sortin ateriaa, juomia tai keksejä. Onhan se ihan kiva syödä, mutta vatsa ei välttämättä tykkää kun istuu tuntitolkulla paikallaan…

Sotasuunnitelmani jetlagia vastaan San Franciscossa oli pitää itseni kiireisenä ja lykätä väsymys syrjään, jotta seuraavalla lennolla olisin niin väsynyt, että vaan sammahtaisin ja nukkuisin läpi koko lennon. Hieman sisäinen kelloni kuitenkin vastusti ajatusta, että lähtiessäni Lontoosta oli aamu ja päästessäni passintarkastuksen ja tullin läpi kello olikin vasta 3 iltapäivällä. Koska seuraava lentoni lähti vasta illalla, päätin käydä iltapäiväkävelyllä San Franciscossa. Matka kaupunkiin kesti vain puolisen tuntia ja ehdin piipahtaa Pier 39:llä moikkaamassa merileijonia. Alcatrazin vankilasaari ja Golden Gate Bridgekin näkyivät jonkin matkan päässä. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Oletin paistuvani hengiltäni kuten Lontoossa, mutta jouduinkin lähinnä lisäämään vaatetta. Palatessani takaisin lentokentälle iskikin sitten se kuuluisa San Franciscon smog, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja peitti koko kaupungin paksun sumun alle.

Valitettavasti nerokas suunnitelmani nukkumisen suhteen ei aivan toiminut, sillä lentokoneessa nukkuminen on yksinkertaisesti vaan niin pirun epämukavaa. Toisaalta ehdin katsoa vain kaksi elokuvaa, kun ensimmäisellä lennolla taas katsoin kolme. Jossain välissä olen siis varmaan nukkunutkin, vaikkei Aucklandiin saapuessa siltä tuntunutkaan. Ja vieläkään matka ei ollut ohi, mutta maa ja aikavyöhyke sentään olivat kohdillaan. Onneksi sentään viimeinen etappi eli Auckland-Dunedin oli leppoisa lyhyt puolentoista tunnin lento. Viitisenkymmentä tuntia reissun päällä kuitenkin pisti pään ihan kiitettävän sekaisin.