Bula!

Terveisiä Fidzin paratiisisaarilta! Olen ehkä vielä hieman "in fijian time", joten tässä muutama makupala reissun päältä ja järeämpää settiä on luvassa sitten myöhemmin.

-heidi

The Catlins

Apua, mihin tämä aika oikeen palaa? Miten voi olla, että jo pitkään odotettu mid-semester break ja Fidzin reissu ovat vain parin päivän päässä? Kuten arvata saattaa, Fidzin reissu ei kovasti harmita, vaan se, että en ole ehtinyt kirjoittaa oikeen mitään Uuden-Seelannin seikkailuistani. Materiaaliahan olisi vaikka muille jakaa, mutta kuka ehtisi naputella kaikki nämä seikkailut ylös?

Joten asiaan!

Muutama viikko sitten kävimme pyörähtämässä Catlinsin rannikolla, joka on vain parin tunnin ajomatkan päässä täältä Dunedinista, sijoittuen Balcluthan ja Invercargillin väliselle rannikkokaistaleelle. Vaikka jylhät rannikkomaisemat hallitsevat Catlinsin maisemaa, alue ei ole kuitenkaan pelkkää karua aaltojen raiskaamaa rannikkoa. Kauniit hiekkarannat houkuttelvat uimaan ja surffamaan (ei kyllä ihan vielä näillä lämpötiloilla!) ja sisämaassa odottaa Jurassic Park -tyylinen tiheä sademetsä vesiputouksineen. Ainiin, ja niitä lampaitahan täällä riittää!

Yllättäen lampaita!

Purakanui Falls 

Catlinsien rannikkoa

Lehmilläkin ihan jees maisemat

Surffaamaan!

Catlinsin rannikolta löytyy myös Uuden-Seelannin mantereen eteläisin piste Slope Point. Vielä etelämpää löytyy vielä kuitenkin Stewart Island, jonne toivottavasti vielä ehdin tämän reissun aikana. Näillä leveyspiireillä ollaan kuitenkin jo lähempänä etelänapaa kuin päiväntasaajaa - koto-Suomesta nyt puhumattakaan! Vaikka eipä sitä tällainen pieni pää osaa oikein vieläkään edes hahmottaa tai käsittää, kuinka kaukana täällä oikeasti ollaankaan. 

Nugget Point majakkoineen on myös tunnettu nähtävyys Catlinsin alueella. Majakka on vieläkin käytössä, mikä on mainio juttu, sillä juurikin tältä merialuelta löytyy jo tarpeeksi uponneita laivanhylkyjä. Antarktikselta puhaltava tuuli voi nimittäin nostaa tuulet välillä hurjiin lukemiin.

Täällä on nyt ensimmäistä kertaa alkanut harmittaa, että en omista (vieläkään) järkkäriä. Panasonicin Lumix pärjää enemmän kuin hyvin maisemakuvauksessa laajakuvalinssillään, mutta zoomit ja tarkkudet ei ihan riitä pingviinejä kuvaillessa. Onneksi kuva vaappuvasta pingviinikolmikosta on sentään tarkentunut omalle verkkokalvolle, ja sitä suosittelen muillekin pingviinien ystäville :)
 
Nämä kuvassa näkyvät pingviinit ovat maailman uhanalaisimmiksi luokiteltuja keltasilmäpingviinejä. Maorin kielellä pingviinit tunnetaan nimellä hoiho, joka tarkoittaa 'äänen huutajaa' ja kyllä ne teräviä kirkaisuja saavatkin aikaiseksi. Mutta onhan ne söpöjäkin! Nämä pingut on bongattu Curio Bayssa, jossa asustaa melko suuri keltasilmäpingviinien yhteiskunta. Jos hoihoja tai muitakaan pingviinejä mielii nähdä, ajoituksen täytyy osua kohdalleen, sillä pingut palaavat pesilleen yleensä juuri ennen auringonlaskua. Saavuimme paikalle hieman neljän jälkeen iltapäivällä, ja siellähän ne jo kipuilivat rannoille ja juttelivat kirkuen toisilleen.

*Lits läts*

Pingviinien lisäksi Catlinsissa voi bongata suuret määrät muita lintulajeja (kertoisin, jos linnuista jotain tietäisin), hylkeitä, delfiinejä, merileijonia... Mekin onnistuimme näkemään hylkeen kalajahdissa ja eikös siihen tupsahtanut pari delfiiniäkin. Reissun päätteeksi vielä yksinäinen merileijonakin päätti tulla poseeraamaan auringonlaskuun.

Merileijonan ylväs poseeraus

Vaikka olin aikaisemmin kuullutkin, että Uusi-Seelanti on oikea luontomatkailijan aarreaitta, en vieläkään voi uskoa kuinka helppoa täällä on törmätä villiin luontoon. Varmasti se riippuu kohteestakin, sillä tämä eteläsaari on huomattavasti asuttamatompi kuin pohjoissaari, joten eläimillä on tilaa rellestää. Täällä Dunedinissakaan ei tarvitse ajaa kuin n. 20 minuuttia ja voi jo hengailla 15 merileijonan kanssa muuten tyhjällä hiekkarannalla. 

Ja nyt, lähden pakkaamaan bikineitä, sillä huomenna suunnaksi otetaan Fidzi ja kouluhommat piilotetaan sängyn alle viikoksi!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-heidi 

Nau mai haere ki Aotearoa!

Nau mai haere ki Aaotearoa! Tervetuloa Uuteen-Seelantiin! Aotearoa on maorin kielen vastike Uudelle-Seelannille. Yleinen käännös sanalle on pitkän valkoisen pilven maa, jolta maa kieltämättä näyttääkin.  

Eteläsaaren lumisia vuorenhuippuja matkalla Dunediniin

Tällä hetkellä kirjoittelen täältä eteläsaaren toiseksi suurimmasta kaupungista ja Otagon maakunnan pääkaupungista Dunedinista! Ja toisin kuin ennen tänne tuloani luulin, kaupugin nimeä ei lausutakaan "dandin", vaan ennemminkin "daniidin", kiiviaksentilla höystettynä tietenkin. Kiiviaksenttiin yleensäkin on ollut hieman totuttelmista, vaikka tässä jo englantia luulikin osaavansa. Hämmentävintä on ehkä se, kuinka ee:t äännetään ennemminkin ii:nä. Hyvänä esimerkkinä eräs kaverini kirjautui sisään hostelliin ensimmäisenä päivänään Uudessa-Seelannissa ja kun reseptionisti kysyi, että "Do you want to check-in [chik-in]?, tyttö ajatteli, että miksiköhän tässä nyt kysellään, haluaako hän kanaa.

Aksentin lisäksi totuttelemista on ollut tähän aikaisemminkin mainittuun kylmyyteen, mutta nyt olen käynyt kirppiksiltä (joita täällä kyllä riittää!) hamstraamassa kasan merinovillaisia vaatteita, joten eiköhän tässä pärjäillä kevääseen asti. Asuntomme on myös hyvä esimerkki sanonnasta "moni kakku päältä kaunis", sillä talo itsessäänhän on melko söpö. Sääli ettei se lisää yhtään lämpöä sisätiloihin.

Oma koti kulla kallis

Tällä viikolla alkoivat myös luennot. Monelta muulta opiskelijalta olen kuullut, että varsinkin ykköstason kurssit ovat valtavia massaluentoja. Esimerkiksi Maori Society on 750 oppilaan kurssi! Luennot ovat kuitenkin jaettu kolmeen eri sessioon. Mutta onnea vaan sillekin opettajalle, joka tämän kurssin kokeita korjailee! Omat kokemukseni ovat taas päinvastaisia. Teen kevään aikana kolme kurssia, ja jokaisella niistä meitä on kuusi opiskelijaa! Saadaan siis varmasti mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi ja olokaan ei oikeastaan ole kuin luennolla, mutta täytyy varmaan oikeasti valmistautua tunneille. Näillä kursseilla ei nimittäin voi laskea sen varaan, että voi piiloutua johonkin luokan peränurkkaan, jos ei ole ehtinyt lukemaan annetuja artikkeleita... 

Otagon yliopiston päärakennus kellotorneineen

Idyllistä kampusaluetta (On niitä rumiakin alueita, mutta en kai minä niistä nyt kuvia laita! ;)

Otagon yliopisto on Uuden-Seelannin vanhin yliopisto ja se on perustettu 1896. Yliopiston läsnäolo näkyy vahvasti myös koko kaupungin katukuvassa, sillä jopa viidesosa Dunedinin 125 000 asukkaasta on opiskelijoita! Täällä on opiskelijan hyvä olla, sillä meidät otetaan niin hyvin huomioon joka puolella. Tarjolla on esimerkiksi 3 dollarin ateriota, ilmainen urheilukeskus saleineen ja sulkapallo/koris-kenttineen sekä opiskelijayhdistyksiä joka lähtöön. Erilaisia kursseja voi suorittaa ukulelen soitosta vuorikiipeilyyn. Itse ilmoittauduin jo surffauskurssille sekä viininmaisteluun - tottakai! Viineistä siis tullaan varmasti vielä kuulemaan täällä blogissakin ensi viikosta lähtien :) Ei tarvitse sitten tulevilla Ranskan/Italian reissuilla tuntea itseään typeräksi vaan voin pitää henkeviä keskusteluja viinistä yllä. Tosin täytyy varmaan se ranskan kieli vielä hioa...

Loppuun vielä muutama fiilistelykuva Dunedinin ympäristöstä:

St Clair ja taustalla Otago Peninsula

Lampaita! Junamatkan varrelta Taierin rotkolle

Sunnuntaikävelyllä lähimetsässä

Dunedin Signal Hilliltä katsottuna 

Pallon toiselle puolen 50 tunnissa

Täällä sitä nyt ollaan pallon toisella laidalla. Ainakin fyysisesti. Luulen kuitenkin, että henkinen puoli vaeltaa vielä jossakin matkan varrella. Täytyy nimittäin myöntää, että matka oli aikamoinen koettelemus. Matkaa kertyi varmasti yli 20 000 kilometriä, lentokoneissa aikaa kului lähemmäs 30 tuntia ja aikavyöhykkeitä ylitettiin ainakin 13. Ei siis mikään ihme, jos olo on nyt hieman epätodellinen.

Matka siis alkoi Stavangerista keskiviikkoiltana ja suuntana oli tuolloin Lontoo. Taas kerran Gatwickin lentokentällä hämäännyin kahdesta junayhtiöstä ja köyhänä opiskelijana tietysti valitsin sen halvimman vaihtoehdon. Tein saman virheen jo ensimmäisellä kerralla Lontooseen saapuessani… Harmi vain, että Southern-yhtiön junia ei  (vieläkään) kulje Gatwickilta London Bridgelle, ainakaan suoraan, vaikka automaatti sen matkan minulle möikin. Tästä alkoi siis junanvaihtorumba, mutta säästimpähän hurjat 5 puntaa! En myöskään muistanut, että Lontoo voi olla todella kuuma kesällä. Varsinkin 25 kilon matkalaukkua ja 10 kilon rinkkaa raahatessa ympäri juna-asemia ja maanalaista, hiki kyllä virtaa! Onneksi olin sentään varannut hostellin keskeiseltä paikalta Lontoosta. Säästölinjalla kun kuitenkin olin, varasin 12 hengen hostellihuoneesta sängyn, mikä ei ehkä kuitenkaan ollut se paras vaihtoehto lepoa ja pitkää mannertenvälistä lentoa silmälläpitäen. Suoraan huoneeni alapuolella sijaitsi myös hostellin baari, joka sulki ovensa siinä kolmen pintaan. Eipä siinä siis paljon silmiä ummistettu, mutta kuudelta olin jo ylhäällä ja matka jatkui kohti Heathrowta.  Vaikka olikin vasta aikainen aamu, lämpötilat olivat jo kohonneet yli 20 asteen ja iltapäiväksi odotettiin jopa 28 astetta. Hikikarpalot siis virtasivat taas tuben portaikoissa. Onneksi kaupungista löytyy kuitenkin paljon salskeita miehiä ja naisia, jotka auttoivat kantamaan laukkujani portaissa niillä asemilla, joilta ei invahissejä vielä löydy.

Olin siis varsin iloinen lähetettyäni laukkuni koneen ruumaan check-in:ssä ja erityisesti iloinen senkin takia, että virkailijapoika ei sanonut mitään, vaikka laukku sen 25 kiloa painoikin. Kannattaa siis aina hymyillä nätisti check-in –virkailijoille :) Lento Lontoosta San Franciscoon oli melko puuduttava, mutta aika kului mukavasti leffoja katsellessa ja tetristä pelatessa. Ja syödessä! Koska lento oli päiväsaikaan, tuntui että joka välissä meille matkustajille tuputettiin jonkin sortin ateriaa, juomia tai keksejä. Onhan se ihan kiva syödä, mutta vatsa ei välttämättä tykkää kun istuu tuntitolkulla paikallaan…

Sotasuunnitelmani jetlagia vastaan San Franciscossa oli pitää itseni kiireisenä ja lykätä väsymys syrjään, jotta seuraavalla lennolla olisin niin väsynyt, että vaan sammahtaisin ja nukkuisin läpi koko lennon. Hieman sisäinen kelloni kuitenkin vastusti ajatusta, että lähtiessäni Lontoosta oli aamu ja päästessäni passintarkastuksen ja tullin läpi kello olikin vasta 3 iltapäivällä. Koska seuraava lentoni lähti vasta illalla, päätin käydä iltapäiväkävelyllä San Franciscossa. Matka kaupunkiin kesti vain puolisen tuntia ja ehdin piipahtaa Pier 39:llä moikkaamassa merileijonia. Alcatrazin vankilasaari ja Golden Gate Bridgekin näkyivät jonkin matkan päässä. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Oletin paistuvani hengiltäni kuten Lontoossa, mutta jouduinkin lähinnä lisäämään vaatetta. Palatessani takaisin lentokentälle iskikin sitten se kuuluisa San Franciscon smog, joka ilmestyi kuin tyhjästä ja peitti koko kaupungin paksun sumun alle.

Valitettavasti nerokas suunnitelmani nukkumisen suhteen ei aivan toiminut, sillä lentokoneessa nukkuminen on yksinkertaisesti vaan niin pirun epämukavaa. Toisaalta ehdin katsoa vain kaksi elokuvaa, kun ensimmäisellä lennolla taas katsoin kolme. Jossain välissä olen siis varmaan nukkunutkin, vaikkei Aucklandiin saapuessa siltä tuntunutkaan. Ja vieläkään matka ei ollut ohi, mutta maa ja aikavyöhyke sentään olivat kohdillaan. Onneksi sentään viimeinen etappi eli Auckland-Dunedin oli leppoisa lyhyt puolentoista tunnin lento. Viitisenkymmentä tuntia reissun päällä kuitenkin pisti pään ihan kiitettävän sekaisin. 

Se on menoa nyt

Ei kai mulla tässä muuta. Moi.

Lähtötunnelmissa

Nyt on sitten juhannukset ja läksisäiset vietetty samassa paketissa. Kekkerit olivat oikein mainiot! Oli mukava viettää viimeinen viikonloppu ystävien kera, grillailla kesäsateessa, nautiskella viiniä ja syödä (aivan liikaa) kakkua. Menu maistui kuulemma vieraillekin ja erityisesti tästä raparperi-valkosuklaajustokakusta olisi ollut jo kummitätikin kummitytöstään ylpeä ;) Kesäisiin herkutteluhetkiin sopivan kakun resepti löytyy täältä.

Mutta miten se haikeus aina iskeekään näin muutamaa päivää ennen pitkälle matkalle lähtöä? Tulin siihen tulokseen, että olin niin kiireinen kaikkien järjestelyiden kanssa, että en oikeastaan edes ehtinyt sulattaa koko ajatusta reissuun lähdöstä! Vasta nyt olen alkanut miettimään koko asiaa ja mihin sitä on päänsä taas tullut pistäneeksi. Onneksi eilen pojat kuitenkin pitivät realiteettia yllä ja ystävällisesti etsivät netistä kaikki mahdolliset öttiäiset ja örrimörrit, joihin varmasti törmään matkallani. Kuulema valkohaitakin riittää varsinkin eteläsaarella. Kiva. Toisaalta kävi myös ilmi, että saarilta ei löydy lainkaan käärmeitä, jea! 

-Heidi

Dreams coming true

Se on nyt ihan aikuisten oikeesti totta! Kielitesti meni kuin menikin heittämällä läpi (noh, parempiikin pisteisiin olisi varmaan ollut mahdollisuus ilman sitä kirottua junamatkaa..), joten postissa tupsahti vihdoinkin se kauan ja hartaasti odotettu "Offer of Place"! Huh, mikä helpotus! Ja samaan aikaan iski aivan uusi paniikki, nimittäin nyt pitää alle kahdessa kuukaudessa saada järkkäiltyä semmosia pikku asioita kuten viisumi, kämppä jne..

Tänään kuitenkin otin prosessissa huiman henkisen askeleen eteenpäin, tai oikeastaan aika kirjaimellisestikin, ja varasin lennot! Täytyy kyllä myöntää, että oli hiukkasen erilainen fiilis kun Helsinki-Stavanger -lentoja varaillessa. Fiilis on nimittäin todella huikea! Vähän nousi samanlaisia väreitä pintaan, kun joskus vuosia sitten sain käteeni Australian-lippuni :)

Ja vielä kun yliopiston viimeiset tunnit tältä keväältä häämöttävät vain muutaman päivän päässä ja Norjakin tarjoilee kevättä parhaillaan, niin eihän tässä meinaa pysyä housuissaan!

Hafrsfjord ja kolme miekkaa ja nauttii auringonpaisteesta

Ajelulla Lysevuonossa vappuna

Ihania keväisiä fiiliksiä Stavangerista!

-Heidi

Portugalin huhtikuu

Kotona taas. Tällä kertaa Portugalin huhtikuu oli täynnä seikkailua ja surffausta. Vähän kylmäkin oli, mutta ei se pahemmin haitannut menoa. Päivät vietettiin kuitenkin suurimmaksi osaksi märkäpuvussa. Paikalliset kertoivat, että koko talvena ei ollut satanut ja nyt meidän viikon aikana satoi sitten useammankin päivän. Lähtöpäivänä luonnollisesti lämpeni.

Muutenkin reissu osoittautui hieman huono-onniseksi sisältäen esimerkiksi vaihdon Oslossa, joka muuttui juoksukilpailuksi; melkein kadonneet matkatavarat; 2x annoksen meren antimia, joita vastaan vatsa protestoi aika hanakasti; katkenneen etuhampaan ja pisteenä ii:n päällä, yhden matkaseurueemme jäsenen lennot menivätkin jo lauantaina, vaikka koko seurue suuntasi kentälle vasta sunnuntaina... Noh, aina ei voi kaikki mennä ihan nappiin. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt jääkiekkopelaajan näköiseksi ja kaikki pääsivät onnellisesti matkatavaroineen kotiin. 

Kaiken kaikkiaan Portugali oli ihana. Lissabon on kaunis kaupunki, vaikka köyhyys paistaakin läpi. Sesimbra taas rauhallinen ja pieni kylä, jossa voi nauttia joka ilta taatusti tuoretta kalaa ja paikallisia viinejä. Ja surffaussessiot olivat jotakin aivan mahtavaa! Niiden muutaman päivän aikana tunsi kehittyvänsä todella paljon ja saavansa paremmin tuntumaa mereen sekä aaltoihin. Nyt vaan täytyy hyödyntää oppeja täällä Norjassa ja ehkä joku päivä vielä steppailen laudalla kun parempikin surffaaja :)

Henrik Purjehtija tähyilee Tejo-joelle muiden portugalilaisten löytöretkeilijöiden kera

Tässä siis hieman esimakua Portugalin-matkasta. Päivittelen vähän lisää kuvia ja tarinoita kunhan saan Oslon-reissun pois alta. 

Lomasuunnitelmia

Taas yksi kurssi onnellisesti ohi! Tai mistäs minä tiedän kuinka se vielä päättyy, kun arvosanat tulevat vasta myöhemmin. Mutta tuskinpa se viimeisenä yönä (taas!) viimeistelty essee nyt niin huono on, ettenkö voisi hyvällä omalla tunnolla sanoa siirtyväni kohta uusia haasteita. Uudet haasteet yliopiston puolella alkavat kuitenkin vasta puolentoista viikon päästä, joten tähänhän osui ihan kunnon pääsiäisloma!

Pääsiäistä nämä päättivät lähteä viettämään Portugalin auringon alle! Noh, säätiedotusten mukaan ei niinkään auringon vaan pilvien, mutta eiköhän se nyt Stavangerin sateet voita mennen tullen :) Matkajärjestelyt hoidettiin viime minuuteilla, kun eivät nuo miehet tunnu uskovan, että tulisi aika paljon halvemmaksi tehdä varaukset ainakin muutamaa viikkoa etukäteen. Varsinkin kun kyseessä on pääsiäinen. No mutta, saatinpahan ihan istumapaikat koneesta ja oikeen "villa" Sesimbran kylästä. Kylä on alkujaan kalastajakylä, mutta nyt elää aika lailla matkailusta. Toisaalta matkailukausi ei ihan vielä taida olla kunnolla alkanut Portugalissakaan. Sesimbra sijaitsee noin 40km:n päässä Lissabonista, jonne meillä on lennot. Päästään siis vähän Lissabonin nähtävyyksiäkin samalla ihastelemaan. Pelkään vaan olevani ainut meidän matkaporukasta, jota nämä kulttuurihistorialliset nähtävyydet yhtään kiinnostaa. Ehkä saan houkuteltua pojat vaikka viinin voimalla ainakin Alfaman vanhaan kaupunginosaan, Saõ Jorgen linnaan ja Belemin torniin. Mitäs niitä muita nyt olikaan? Tuli taas niin puskista tämänkin reissu, että en pahemmin ole taustatutkimusta ehtinyt tehdä, mutta katsellaan sitten paikan päällä enemmän. Matkan päätarkoitushan on kuitenkin vähän päästä hiomaan näitä melko olemattomia surffaustaitoja muuallakin kun hyytävässä Pohjanmeressä. Jopa opettajan olemme saaneet buukattua koko viikoksi ja hän kuuluu sarjaan "työkaverin kaverin serkku". Mielenkiinnolla siis odotan kuinka ammattisurffarina sieltä tullaankaan takaisin!

Huomasin myös hauskan sattuman tällä viikolla haaveillessani Portugalista. Viime vuonna samoihin aikoihin hikipäissäni kirjoittelin opinnäytetyötäni kriisinhallinnasta, joka sitten mentiin esittämään joskus huhtikuussa opiskelijakonferenssiin Faroon, eteläiseen Portugaliin. (Koko projektin ensisijainen tavoitehan olikin lähinnä Portugalin-matka ja hyvänä kakkosena tuli sitten se oppari ja koulusta valmistuminen...) No, nyt tällä viikolla kirjoitin taas hikipäissäni esseetä, mistäs muustakaan kun kriisinhallinnasta! Päällimmäisenä ajatuksena mielessä siinsi kuitenkin jo Portugali. Tuleeko tästä kenties jokavuotinen ilmiö? Portugali sopisi oikein hyvin, mutta kriisnhallinnat voisin kyllä jo jättää vähäksi aikaa.

Viime vuonna nautiskeltiin Farosta, nyt odottaa Lissabonin seutu

Huomenna siis hypätään koneeseen ja viikkohan siellä vierähtää, joten voin unohtaa kouluhommatkin hetkeksi! Paitsi että joudun ottamaan ainakin kielitestimateriaalin mukaan, kun sekin tässä jo alkaa lähentelemään. Jos sitä vaikka sitten koneessa...

Ainiin. Hyvää pääsiäistä! God påske! :)

-Heidi

p.s. Tänään korkkasin myös pyöräilykauden (päivän etuajassa!). Ja huh huh, kylläpäs taas norjalaiset ylämäet ja tuuli tekivät tehtävänsä! Pyöräkin taisi olla talven jäljiltä vähän ruosteessa. Tai sitten se olin minä! Lähtökohtaisesti syytän kuitenkin pyörää, mutta totean, että tästä ei ole matka kuin ylöspäin. Kirjaimellisestikin, kun täältä saarelta pitää aina aloittaa polkemaan ylämäkeen. Ha ha ;)

Vitsit sikseen, vielä pitää pakata!

The road goes on

The road goes ever on and on

Down from the door where it began,

Now far ahead the Road has gone,

And I must follow if I can,

Pursuing it with eager feet,

Until it joins some larger way

Where many path and errand meet.

And whither then? I cannot say.

- The Old Walking Song sung by Bilbo Baggins -

Kohti uusia seikkailuja siis! Nyt se on nimittäin sitten melkein virallista - vaihtoon lähtö (taas!) Johan sitä on jo yli puoli vuotta kerennytkin asustelemaan samassa paikassa :) 

Tänään sähköpostiini siis tupsahti yliopiston kansainväliseltä koordinaattoriltani "Conditional Offer of Place" Otagon yliopistoon Uuteen Seelantiin. "Conditonal" siksi, että vaativat kielitestiä ja pääsen siihen osallistumaan vasta huhtikuussa. Hakuprosessi on nyt kestänyt vähän toista kuukautta ja ollut äärimmäisen sekava, kuten vähän kaikki täällä Stavangerin yliopistossa. Erityisesti tuosta kielitestistä kävin pitkään kädenvääntöä, mutta tällä kertaa ei selittelyt kuitenkaan auttaneet, koska kyseessä on ilmeisesti sen verran kovatasoinen yliopisto, että vaativat sen maisteritason opintoihin. Mutta onhan se nyt suoraan sanottuna aivan päätöntä, että opiskelen tällä hetkellä englanninkielisessä maisteriohjelmassa, johon myöskin luonnollisesti oli englannin kielen pääsyvaatimukset, mutta silti vaan ei riitä. Hyvillä lukion englannin arvosanoilla tämän hässäkän olisi myös voinut välttää, mutta vaikka numeroni olivatkin hyviä, ne olivat liian vanhoja! Tulkitsen tämän niin, että en osaa englantia ja olen siis liian vanhakin. Kiitos tästä. Eipä tässä siis muu auta kun lähteä seikkailemaan Oslon Folkeuniversitetiin tekemään IELTS. Kiitos siitä, että joudun lähtemään Osloon asti kuuluu UiS:lle, koska sain kuulla tästä vasta niin myöhään, että Stavangerin kevään ainut testipäivä oli jo täynnä. Vaikka aktiivisesti kieltä käytänkin ja mielestäni ihan kelpo englantia puhunkin, täytyy jotenkin varmaan yrittää valmistautua, ettei tule mitään totaalijäätymistä siellä itse kokeessa. Kielioppi vähän hirvittää, kun sitä ei pahemmin ole tullut mietittyä lähiaikoina... Mutta eiköhän tästä vielä ihan hyvä tule!   

Vielä muutaman pyyhkeen heitän kyllä vielä UiS:n suuntaan, sillä meillähän oli pieni tiedotustilaisuus näistä vaihtomahdollisuuksista (sekin kiireessä revitty kasaan, kun "eihän ne kansainväliset opiskelijat mihinkään halua lähteä, nehän on jo tavallaan vaihdossa"), jossa meille esiteltiin siis huikeat viisi yliopistoa (ja myöhemmin kävi ilmi, mutkan kautta tietenkin, että niitä olikin kuusi). Näiden joukossa oli yliopistoja, joiden kanssa Stavangerilla on erasmus- tai bilateral-sopimus, mutta ei suinkaan kaikkien kanssa ole näitä sopimuksia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että lukukausimaskut jäävät itselle maksettavaksi. Näin kävi myös minulle, sillä hups, joku unohti taas kertoa. Mutta ei se mitään, kyllähän näitä opintolainoja sitten joskus myöhemmin ehtii maksella takaisin... Tällaisia tilaisuuksia ei kuitenkaan tule joka päivä vastaan! Tiedotustilaisuushan pidettiin noin viikkoa ennen viimeistä hakupäivää eli harkinta-aikaa ei pahemmin jäänyt. Itsehän oli pähkäillyt koko vaihtoepisodin jo aikaisemmin päässäni seuraavasti: 

1. En minä mihinkään vaihtoon lähde, vastahan pääsin tänne Norjaan.
2. No, jos vaikka johonkin tähän lähelle, niin kuin Tanskaan.
3. Mutta sehän on sitten ihan sama, kuin että jäisin tänne. Jos vaikka jonnekin keski-Eurooppaan.
4. Ai, ei meillä olekaan virallisia vaihtokohteita kuin Yhdysvalloissa, Englannissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Ainiin, ja se mystinen Dubai tietenkin, josta meille ei kyllä koskaan muistettu kertoa...
5. Epäilen kestäväni amerikkalaista opiskelumentaliteettia lukukauden verran, Englantiin en saa enää erasmus-tukea kun olen sen jo kerran käyttänyt, ja Ausseissa vietin jo vuoden eli jäljelle ei jäänyt muuta järkevää vaihtoehtoa kuin Uusi Seelanti. Tämän lisäksi mainittakoon, että Otagon yliopistossa oli ylivoimaisesti kiinnostavimmat kurssit :)

Olen päättänyt ottaa tämän koko hakuprosessin kielitesteineen päivineen lähinnä henkisen kasvun kannalta. Ja onhan se suorastaan aika reiluakin, koska kun kolme vuotta sitten hain vaihtoon tänne Stavangeriin, en suoraan sanottuna tehnyt oikein mitään asian eteen. Muutaman paperin toimitin koululle ja sitten vaan matkaan. Antoivat vielä rahaakin. Pohjoismaiden kansalaisena en joutunut edes jonottelemaan tuntikaupalla oleskelulupaa poliisilaitoksella toisin kuin muut vaihto-opiskelijat. Jos nyt siis joudun tekemään kaiken pitkän kaavan kautta, on se ehkä ihan vaan oikein.

Kirjoittelen sitten myöhemmin vähän enemmän paikasta itsestään, mutta tosiaan University of Otago sijaitsee pienessä opiskelijakaupungissa Dunedinissa. Se on Eteläsaaren toiseksi suurin kaupunki, jossa on noin 120 000 asukasta, eli kooltaan aika lailla samaa luokkaa kuin Stavanger. Tästä pääsee kaupungin kotisivuille: http://www.dunedin.govt.nz/

 

University of Otago on Uuden Seelannin vanhin yliopisto ja se perrustettiin jo vuonna 1869. Yliopisto on kansainvälisestikin tunnettu, joten odotukseni ovat melko korkealla! Yliopiston kotisivut:  

http://www.otago.ac.nz/

Uusi Seelanti on aina ollut "once in a lifetime" -listani kärjessä ja nyt olen taas askelta lähempänä tämän unelman toteuttamista! Ja samalla pääsen myös yhden lempikirjani maisemiin ;)

Yliopiston opiskelija-asunnot? ;)

Oho, talvi meni jo

Hups, ihan huomaamatta tosiaan talvi menikin jo! Tosin nyt kun oikeen muistelen niin ei täällä oikeen mitään kunnon talvea ollutkaan. Usko oli kova Suomen hankiin, mutta nekin vähän pääsi huijaamaan, joten lumisesta talvesta olen päässyt nauttimaan lähinnä viikonloppuisin. No okei, saatiin me talven aikana täällä meren äärelläkin pari kertaa lunta muutamaksi päiväksi. Huvittavinta ehkä oli se, että Suomessa joudutaan raapimaan auton ikkunat jäästä aamuisin, täällä näkyivät joutuvan tekmään sen myös veneille! :)

Näkymä parvekkeelta joskus tammikuussa

Talven aikana ehdittiin koluta melkeinpä kaikki lähiympäristössä olevat laskettelukeskukset läpi. Ja lähiympäristöstä puhun nyt norjalaisessa mittakaavassa, eli 200km säteellä (n. 4 tunnin ajomatka lauttoineen)

Kartalta vähän helpommin hahmottaa. Stavanger ja kötimökki löytyvät siis sinisestä pallurasta. Sirdal (keltainen pallukka) on kaikkein lähimpänä, ja sinne ei aja kuin 1,5 - 2 tuntia (paitsi sunnutaina takaisin n. 3 kun kaikki muutkin tulevat takaisin kaupunkiin). Ja matkaahan oli semmoiset 60km. Mutta matkalla ei ole yhtään lauttaa, jee! Itse kävin vaan kerran tänä vuonna Sirdalissa, mikä oli ehkä ihan hyvin urhealle Audillekin, joka vähän kotiin tullessa nikotteli raskaan vuoristokurvailun jälkeen.

Sauda (vihreä pallukka) oli tämän vuoden ykköskohde! Sattui hyvät kelit, välillä aivan uskomaton määrä puuterilunta ja mikä parasta, matka vuorille taitetaan lautalla! Onhan se vähän absurdia raahautua aikaisin aamulla keskustan satamaan täydessä toppavarustuksessa ja lauta kainalossa kun useimmiten lunta ei näkynyt mailla halmeillakaan. Sitten kökötetään 2 tuntia lautalla (joka on muuten miljoona kertaa mukavampi kuin bussi) ja rannassa odottaa bussi, joka heittää matkustajat sitten itse vuorelle noin 10 minuutissa. Hissikortitkin saa jo lautalla, koska hintaan kuuluu matkat ja päivän laskettelukortti (650NOK/hlö). Eli sitten ei muuta kun monot jalkaan ja mäkeen! Ja kotiinmenomatkallakaan ei tarvitse kenenkään ajaa väsyneenä. Erittäin kätevä (ja norjalainen) konsepti tämä Skibåten!

Matkalla Saudaan

Saudan laskettelukeskuksen rinteitä

Vuoren huipulla paistaa vielä aurinko, vaikka pilvi siellä jo väijyykin

Näkymä alas vuonoon

Oli muuten kylmä!

Vaikka ylläolevat kuvatkin onkin napattu aurinkiosina ja seesteisinä hetkinä, keli vuoristossa vaihtuu uskomattoman nopeasti! Ja kova viima kävi erityisesti vuoren huipulla. Viima kun vielä nappaa vähän lunta ja jääpalloja matkaansa niin tuntuu vähän poskissa! Ja tällä samaisella reissulla melkein eksyttiin tuonne huipulle. Päästiin juuri hissillä ylös, kun tuo yhdessä kuvassa vaaniva pilvi osui päällemme. Hyvä että pääsi tuulessa edes eteenpäin ja näkyvyys oli noin 5 m suuntaansa. No, onneksi sentään oltiin ennenkin laskettu samaista rinnettä niin suurinpiirtein tiesi mitä matkan varrella oli. Usein tässä rinteessä laskettiin reitin ulkopuolella, kun lumi oli siellä parempaa laudalle, ja tietenkin onnistuin sitten kaatumaan hulluun lumihankeen, enkä meinannut päästä ylös! Taistelin varmaan 15 minuuttia ennen kuin pääsin siitä umpihangesta liikkeelle. Ainoa kiintopiste siinä lumimyräkässä oli Axel, joka oli varmaan 10 metrin päässä, mutta aina välillä katosi näkyvistä. Vihdoinkin, kun päästiin rinne alas ja vuoren alemmille rinteille, aurinko taas nätisti möllötti taivaalla. Hieman seikkailunmakua pienelle ihmiselle! (ja muistutus luonnon voimista...)

Viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisimpänä kokemuksena tuli testattua Røldal (punainen pallukka). Se on jo sen verran kaukana, ettei ihan päiväseltään viitsi ajella, joten meillä oli mökki vuokrattuna paikan päältä. Stavangerissahan oli tähän aikaan jo täysi kevät. Lumesta ei ollut tietoakaan. Lähdimme matkaan iltapäivällä Axelin työpaikalta, ja laudat & muu sälä oli pakattu Axelin työkaverin autoon jo aamulla, joten jouduin ottamaan bussin keskustasta. Päivä sattui olemaan erityisen lämmin ja keväinen, joten norjalaisethan menivät täysin villiksi. Kotipysäkillä odottelin bussia naisen kanssa, jolla ei ollut päällä muuta kuin jakkupuku. Tässä vaiheessa luovuin piposta. Keskustaan päästyäni kaikki ulkomaalaiset vielä tallustelivat toppatakeissaan, minä mukaanlukien lautailutakissani, mutta norjalaiset ottivat jo aurinkoa t-paidoissa keskustan lammen ympärillä. No sallittakoon tämä heille, olihan asteitakin jo melkein +10, joten Stavangerin mittapuulla kaunis ja lämmin kesäpäivä.  

Ajomatkan maisemaa

Ajomatka Røldaliin oli kiemurainen mutta kaunis. Aina sitä vaan jaksaa ihastella näitä uskomattomia maisemia. Sääli vaan, että autosta saa harvoin hyviä kuvia, joten valokuvat jäivät matkalta vähäisemmiksi. 

Itse laskettelukeskushan oli melko iso ja valinnanvaraa kyllä riittää. Harmi kyllä, että näin lopputalvesta rinteet olivat tosi jäisiä ja tuuli vielä puhalsi loputkin lumenrippeet pois. Voin kuvitella, että kun paikka on täynnä tuoretta puuterilunta, se on varmasti todellinen paratiisi! Alueella ei ole puita eikä pahemmin vaarallisia kiviä tai kielekkeitäkään, joten laitettujen rinteiden ulkopuolella voisi melko huolettomasti laskea. Nyt se oli jokatapauksessa mahdotonta, koska rinteiden ulkopuolinen lumi oli yhtä jäässä, mutta ei edes tasaista.

Røldalin rinteet tuolihissistä

Näkymä vuoren huipulta Røldalin kylään

Tuolihissillä ajellaan vesiputouksen päältä 

Tarpeeksi mustelmia tälle talvelle. Kiitos ja näkemiin!

Luulenpa, että tämä Røldalin reissu oli tämän "talven" viimeinen. Ainakin mustelmasaldo on ihan riittävä. Mutta tulipahan treenattua vähän jalkoja ja vatsalihaksia ;) Ainiin, ja viimeisessä kuvassa näkyy nyt sitten myös ne uudet siteet. Hyvin toimii! Kaiken lisäksi ihan sävy sävyyn takin kanssa ;)

Preikestolen experience vol. 3

Preikestolen valloitettu taas kerran! Retki oli koulun järjestämä, joten pakkohan siihen oli osallistua kun kerran niin halvallakin pääsi. Bussit oli yliopiston sponsoroimat eli maksettavaksi jäi vain lauttamatka, 43 NOK suuntaansa. Paitsi menomatkalla lautta oli niin tupaten täynnä eikä kukaan tullut rahastamaan, joten sain vähän niinkuin 50% alennuksen ;)

Preikestolen:
- on Rogalandin läänin tunnetuin nähtävyys
- tarkoittaa suomeksi saarnastuolia, miltä se korkeammalta katsottuna näyttääkin
- on 604m korkea tasanne Lysefjord-vuonon yllä
- tasanne on noin 25 x 25m kokoinen

Tämä oli jo kolmas kerta kun tein Preikestolenin vaelluksen, mutta vaihtelevat olosuhteet tekevät joka kerrasta kuitenkin erilaisen ja ainutlaatuisen. Tällä kertaa matka oli hieman sateinen ja tuulinen, kuten usein syksyllä muutenkin. Aamulla kun ensimmäisen kerran katsoin ulos ikkunasta, vettä tuli kaatamalla. Itselleni olin aikaisemmin jo vannottanut, että en lähde sinne itseäni TAAS kaatosateessa kylmettämään. Menin sitten kuitenkin. Tällä kertaa kylläkin paremmin varustautuneena: oli vedenpitävät vaelluskengät, vaihtovaatteet muovipussissa, pipo, hanskat ja termari. Eikä sitten loppujen lopuksi oikeen kunnolla satanutkaan ja vaelluksesta kehkeytyikin oikein mukava.

Reitti ylös Preikestolenillehan ei ole mikään vaikea, mutta kyllä ne ensimmäiset mäet aina ottaa luulot pois tällaiselta sunnuntaivaeltajalta. Ensimmäinen kunnon nousu laittaa jo läähättämään ja takki on pakko heittää reppuun. Hiostavat sadehousut, joiden alla on pitkikset eivät ehkä myöskään ollut se fiksuin valinta, mutta näillä mennään. Vaelluksen pahin osuus on puolessa välisssä reittiä oleva jyrkkä sola, joka on täynnä isoja lohkareita joiden päällä sitten kiipeillään. Sade tekee kivistä liukkaita ja kivien välissä solisee pieniä puroja. Onneksi vettä ei kuitenkaan tule niin paljon, että polku muuttuisi suoranaiseksi vesiputoukseksi. Muutama kivi aina välillä heilahtaa, joten saa olla tarkkana mihin jalkansa laskee. Olo on jotain kuoleman ja voittajafiiliksen välillä kun jyrkkä kohta on ohitettu. Ja sen jälkeen polku jo helpottuukin ja maisemat vaan paranee.

Matkan varrella on myös järvi, jossa voisi käydä pulahtamassa. Jätettiin kyllä tällä kertaa väliin. Nyt siellä uiskenteli vain muutama hullu ruotsalainen. Järvien jälkeen voi valita haluaako "cliff"- vai "hill"-reitin. No cliff tietysti! Ja näkoalat olivat sen mukaiset! Reitti on huikea ja välimatkaa reunallekin jää ihan hyvin. Vasta loppumatkasta korkeanpaikankammoista alkaa hirvittää pystysuora pudotus muutaman askeleen päässä. Ei kannata pahemmin katsella alas. Ja lopulta, siinä se taas häämöttää, Preikestolen kaikessa ylväydessään! Pienen pilviverhon takaa paikka näyttää jopa vaikuttavammalta kuin täydessä auringonpaisteessa. Valon ja varjojen kontrasti on aivan toista ja sateen kastelema kalliokin näyttää suorastaan sateenkaarelta verrattuna kuivaan ja harmaaseen kiveen. Uskomaton paikka.